Eiväthän Aeonin kannet ennenkään ole hassumpia olleet, mutta nyt bändin sinisävyinen kansitaide sykähdyttää erityisesti. Samalla aivan kuin salaa miettii, pistääkö bändi paremmaksi myös musiikillisella rintamalla.
Ruotsalaiset ovat kolmella edellisellä levyllä osoittaneet pätevyytensä paiskoa deathmetallia, mutta yhtyeen herättämä hehkutus on ollut pikkuisen liikaa. Uutuudellaan Aeon koittaa rakentaa mahdollisimman monipuolista levyä. Silti jälki noudattaa pitkälti tuttuja kaavoja: osaava ryhmä päräyttelee napakkaa deathia. Ja siinä se sitten oikeastaan onkin.
Välillä kitaran melodiset teemat herättelevät tehokkaasti, mutta nopeasti bändi vaipuu takaisin harmaaseen massaan. On hienoa, että Aeon on saanut takaisin alkuperäisen rumpalinsa Arttu Malkin, joka soitti edellisen kerran vuonna 2001 julkaistulla ep:llä. Ja oikeastaan hän pelastaa levyn. Malkin työskentelyn teknisesti tarkkaa osaamista kuuntelee ilokseen etenkin, kun mies pystyy jakamaan tahtia välillä laulun ja välillä taas basson mukaan. Näppärää vaihtelua kerrassaan.
Aeon on hyvä bändi, mutta kaikesta hehkutuksesta huolimatta sen tarjoama kokemus taittuu hieman tylsäksi. Ryhmältä löytyy eväitä reilustikin, mutta biisien erinomaisuus jää usein puolitiehen.