AGENTS: …is Beat!

AGENTS
...is Beat!
Parlophone

Täyttymys! Vaisuksi jääneen ensilevytyksen jälkeen Agents on kantanut muassaan uhkeaa potentiaalia itsenäiseen taidonnäytteeseen. Rautalangan lähettiläät ovat kuitenkin sovittaneet lahjansa ensisijaisesti kulloisenkin laulusolistinsa ehdoilla. Olemme toki saaneet nauttia yltäkylläisesti Esa Pulliaisen timanttisista introista, sooloista ja filleistä sekä koko yhtyeen unelmasoinneista, mutta nyt he eivät enää tyydy tyylilajinsa täytehelmiin tai levynpuolikkaisiin.

Albumin kokonaissointi ja atmosfääri on huikaisevan kaunis, eikä kyse ole pelkästään isänmaansinisen straton jumaluudesta. Sovituksissa yhtä nautinnolliseen asemaan saattavat nousta J-P Virtasen makeat koskettelut (Sunshine Superman) tai vaikkapa perkussiopalikkain piiruntarkat kilahdukset (It Hurts To Say Goodbye). San Franciscon ilmava soundi on rekonstruoitu upeasti ilman Scott McKenzien imelää lauluääntä. Satisfac­tion lienee kaikkien aikojen rennoin ja tyydyttynein versio Rollarien ohjelman­julistuksesta.

Tutuimpien hittien rinnalla vieläkin kiehtovampia ja obskurantimpia ovat elokuvasävelet (Victor Youngin Song Of Delilah), yksittäishitit (Floyd Cramerin Last Date), norjalainen rautalankaklassikko (Dark Man) sekä Ike Turnerin ja jopa Herb Albertin harvinaiset jalokivet (Black’s Alley ja A Quiet Tear). Kappaleiden erehtymättömässä valikoinnissa ja kokonaisuuden virheettömässä tasapainotuksessa piileekin Agentsin syvällisin nerous.