ALBERT JÄRVINEN: Patchy Moss – 30 Big Ones

Arvio julkaistu Soundissa 11/2000.
Kirjoittanut: Esa Kuloniemi.
Suomalaisen rock´n´roll-kitarismin sankariteot 1960-2000- kirja olisi paljon lyhyempi ja tylsempi ilman Pekka "Albert" Järvisen (25.10.1950 - 24.03.1991) panosta. 70-luvun alkupuolella syntynyt Hurriganes-fjonga teki Järvisestä kukkulan kuninkaan aina 80-luvun loppuun saakka.

Arvio

ALBERT JÄRVINEN
Patchy Moss - 30 Big Ones
Love Records

Suomalaisen rock´n´roll-kitarismin sankariteot 1960-2000- kirja olisi paljon lyhyempi ja tylsempi ilman Pekka "Albert" Järvisen (25.10.1950 – 24.03.1991) panosta. 70-luvun alkupuolella syntynyt Hurriganes-fjonga teki Järvisestä kukkulan kuninkaan aina 80-luvun loppuun saakka. Kekseliäisyydessä pystyivät Alpulle antamaan vastusta vain Tahvo Limppunen, Pulliainen ja muutamat muut 70-luvun lopulla. Albert Järvinen oli todellinen roolimalli, joka pystyi näyttämään Takahikiän nuorisolle esimerkkiä kenen tahansa ulkomaanpellen rinnalla. Mies itse tiettävästi kärsi "kolmen soinnun jätkä"-leimastaan ja on selvää, että hänellä totisesti oli paukkuja muuhunkin. Järvinen vain ei ollut laulava kitaristi. Hän oli aina riippuvainen ryhmästä ja siinä vallitsevasta energiarakenteesta, johon toi sitten oman räjähtävän panoksensa. Järvinen ei myöskään ollut kovin kummoinen säveltäjä. Hän "sävelsi" sooloissaan.
Patchy Moss on kokoelma itsestäänselvyyksiä ja muutamia harvinaisuuksia kansankitaristin jäämistöstä. Levyn aloittaa Guitar Boogie, joka on kotiäänite Espoosta vuodelta 1968. Suunta on selvä: tässä on tuleva bluesrock-tykittäjä. Järvisen voimavarat, ehtymätön runosuoni ja sujuvuus ovat jo kuultavissa. Eero Raittisen vuoden 1969 sooloalbumilla oleva St. Louis Blues on kitaristin erikoinen debyyttilevytys. Perverssi yhdistelmä, jossa keskelle seesteistä tunnelmaa kuin tyhjästä putkahtava rokkijätkä yrittää esittää asiansa dixiebändin säestyksellä. Muoto on hallussa, mutta ei maltti. Sen sijaan seuraavat kaksi Kalevala-yhtyeen livetaltiointia ovat järjenlähtökamaa. Tämä kahdella rumpalilla (Remu ja Affe Forsman) varustettu Hurriganes-esiaste lataa Vanhalla vuonna 1970 sellaisella eläimellisyydellä, että vastaavaa kuulee harvoin edes tänä päivänä. Made In Sweden ja Shakin´ All Over kuuluivat myöhemmin Ganesinkin ohjelmistoon, mutta nämä versiot todella jytisevät huolimatta äänityksen alkeellisuudesta. Kalevala sai myös kappaleen vaanivuuden esille Hurriganesia paremmin, mikä johtunee Affe Forsmanin tarjoamasta vakaasta temposta. Sen päällä Remu lukee loitsujaan ja koristelee kakkua omintakeisilla symbaali- ja tomifilleillä. Remullahan oli myöhemmin Hurriganesissa taipumus aina hieman "ajaa" valjakkoaan. Nyt tuntuu, että Remun aikainen Kalevala on yksi Suomirokin unohdettuja levyttämättömiä suuruuksia. Yhtyeen staili on jonkinlaista "rokkenrollsantanaa", intensiivistä viidakkotranssia. Taistelutantereen yllä Järvisen kitara liitelee kuin noita palaten aina Äiti-Mississippin mutiin Isä-Aaltosen lausuessa siunauksensa.
Myös ykköslevyn kuusi Hurriganes-näytettä ovat perusteltuja. Kekseliäs ja hilpeä Sweet Sue, loppuunkaluttu Hideaway (jonka Järvinen saa ulkoluvun sijasta kuulostamaan itseltään), Blue Suede Shoes (tyypillinen Järvis-rokkisoolo, jossa Albert vuorostaan ajaa, Remu ajaa takaisin ja Häkkinen painaa sohlollaan sekaan minkä ehtii). Tyyli jalostuu taiteeksi Get Onissa ja henkilökohtainen Ganes-suosikkini Mister X on silkkaa magiaa. Ainoa, mikä minua hieman jurppii on Rock´n´roll All Night Long -albumin Medley -liven puuttuminen. Se on nimittäin Järvistä omintakeisimmillaan. Sensijaan kiitollisuudella kuittaan Roadrunnerin sessiosta ylijääneen, aiemmin julkaisemattoman Guitar Boogien, joka vain vahvistaa Alpun tyylillisen kehityksen tarkastelumahdollisuuksia.
Vuodet 1970-1975 ovat olivat siis Albert Järvisen ensimmäistä ehdotonta kulta-aikaa. Mies pääsi toteuttamaan itseään tuolloin myös sooloalbumilla Ride On (1974) , jolta lohkaistut Patchy Moss ja Teenage Nervous Breakdown esittelevät rytmisesti tarkan, määrätietoisen ja svengaavan soittajan elementissään, syvällä bluesin ja rokin soisessa välimaastossa. Hänen soundinsa oli myös noihin aikoihin selkeä ja fraseeraus tunnistettavaa. Järvinen operoi enimmäkseen kitaran kahdella ylimmällä oktaavialueella, hänellä oli tiettyjä mieltymyksiä kuten tritonus-intervalli (ylinouseva kvartti tai vähennetty kvintti), sekä ns. "ylemmän B.B.King -laatikon" ympärillä pyörivä fraseeraus ja kuuluisat loppukadenssit.
Vuonna 1976 esikoisalbuminsa julkaissut superyhtye Royals perustettiin kohinalla ja bändi taisi kapsahtaa mahtipontisuuteen, kilpavarusteluun ja kiireisyyteen. Tämä ilmeni levytysmateriaalin epätasaisuutena. Mutta Royalsissa oli potentiaalia: High on biisi, jonka parissa pääsee edelleen korkealle. Järvisen kitaraa tuotettiin ensimmäisen kerran enemmän ja efektit ja päällekkäisäänitykset loivat mahdollisuuksia surffailla sisäavaruudessa. Sinne mies sukelsikin luontevasti, eritoten lopun jamituksessa. Royalsin riveissä Järvinen äänitti myös definitiivisen lausuntonsa puhtaana blueskitaristina: vuoden 1979 livelevyn Rock Me kantaa hyvin lähes 12- minuuttisessa komeudessaan.
Vuosien 1970-75 juurekkaaseen meininkiin palattiin uudestaan vuoden 1978 terapiasinglellä Mama Keep Your Big Mouth Shut ja loistavan Pen Lee -kokoonpanon loistavalla You Can´t Be My Mamalla. Taiteellisesti olisi ollut ehkä syytä panostaa hieman enemmän Pen Lee -näytteisiin, tekihän bändi kokonaisen pitkäsoitonkin. Kyseisen Nouveau- albumin todellinen musta hevonen eli Affe Forsman taisi olla Albert Järviselle lopultakin Se rumpali. Ja Dave Lindholm puolestaan Järviselle tämän monesti kaipaama taiteellinen lisäpotku ja aisapari. 1980-luku alkoi lupaavasti uudella Hurriganes-kiinnityksellä. Luultavasti sopimusteknisistä syistä ei tuon reunion-kokoonpanon levytyksistä ole näytettä mukana. Niinpä otokset 80-luvulta esittävät miehen enimmäkseen hieman yksinäisenä ja orvon oloisena bändiliiderinä omissa Quips -,Bronx – ja sooloprojekteissaan. Jälki on kitaroinnin puoleen moitteetonta, mutta materiaali melko persoonatonta.
Patchy Moss – 30 Big Ones on hartaudella ja ymmärryksellä kasattu retrospektiivinen paketti Lovelle tyypilliseen tapaan kronologisesti rakennettuna. Se on myös selkeä todiste, että Hurriganesin kaksi ekaa albumia olivat Albert Järvisen uran päätyö. Kansibooklet on herkullista luettavaa, kiitos Honey Aaltosen verrattomien ja pieteetillä kirjoittamien hihanuottien. Ne sisältävät myös klassisia fotoja, jotka puhuvat paljon. Käyttämätöntä Järvis-äänimateriaalia on vielä yksityisissä arkistoissa odottamassa ottajaansa, joten venttaillessa ja Albertin 50-vuotispäivää juhlistaessa sopii nauttia tästä "virallisesta" versiosta. Albert Järvinen kantoi kitarasankarin raskaan manttelin asiankuuluvalla ylväydellä. 

Lisää luettavaa