Blue Note, vanha ja maineikas jazzmerkki, kerää nykyään menestystä hempeiden laulelmalevyjen kotina. Norah Jonesin maailmanlaajuisen menestyksen jälkeen nousi Amos Lee Mission Bell -levyllään yllättäen USA:n listaykköseksi.
Minulle aiemmin tuntemattoman laulajan ja lauluntekijän neljännen albumin on tuottanut Calexico-yhtyeen johtohahmo Joey Burns. Lopputulos on rehevin maalaismaustein ryyditettyä folkpoppia. Akustiset kitarat helisevät, ja pedal steel valittaa kaihoisasti.
Ja niin kuin tavaksi on tullut, on mukaan sessioihin kutsuttu koko joukko nimekkäitä laulajia Lucinda Williamsin ja Willie Nelsonin johdolla. Amos Leen omat laulutulkinnat kurottavat perinteisestä lännentrubaduuri-meiningistä kuin vaivihkaa soulin suuntaan. Lähimmäksi esikuvaksi saattaisi arvata Bill Withersin.
Albumin parhaaksi raidaksi nousee Jesus. Kun se on samalla koko kattauksen sielukkain veto, voi syystä toivoa verevän soulin olevan se suunta, mihin Amos Lee taiteellisen kompassineulansa suuntaa.
Kokonaiskuvaltaan albumi on kypsää, omat tyylikeinonsa tarkasti tuntevaa ammattityötä, mutta samalla se maistuu kovin kesyltä ja vaarattomalta. Ei tästä ole haastamaan kuulijaansa.