ANI DIFRANCO: So Much Shouting, So Much Laughter

Amerikkalainen Ani DiFranco on hankkinut lukuisilla albumeillaan vankan jalansijan naispuolisten laulaja-lauluntekijöiden keskuudessa, joten tätä tuplaliveä on fanien keskuudessa odotettu innokkaasti. Ensimmäinen levy on nimeltään Stray Cats ja sille on koottu erityisesti keikkastandardeja, kun taas kakkoslevy Girls Singing Night pyrkii antamaan kuvan yhdestä keikkaillasta introineen ja encoreineen, tosin sekin on koottu eri keikoilta. Muutama aiemmin julkaisematon raitakin on mukana, joten faneille riittää herkkuja. Kuten kaikki edellisetkin levynsä, on Ani julkaissut tämänkin oman Righteous Babe -lafkansa kautta.

Anin aseena on ensisijaisesti sanat ja niitä komppaava akustinen kitara. Sitä hän soittaakin erikoisesti, enemmän rämpyttäen ja lyöden kuin näppäillen. Hänelle kitara on yhtä paljon melodinen soitin kuin perkussio.

DiFrancon taustalla on erittäin taitava kuusihenkinen bändi, joka itse asiassa kuulostaa paljon pienemmältä, sillä yhtyeen täyttä volyymia hyödynnetään viisaan säästeliäästi. Suuren osan aikaa äänessä onkin vain Ani ja kitara, joiden taustalle bändi vaivihkaa hiipii basson, koskettimien, rumpujen ja puhaltimien voimalla. Usein meno yltyy erittäin nautittavaksi, pienieleiseksi funkiksi, jota väritetään jatsahtavammilla sävyillä. Ihailtavasti Ani saa musiikkinsa kuulostamaan funkilta jo pelkästään akustisella kitaralla ja sanoilla rytmittäen.

Vannoutuneelle fanille kyseessä olisi varmasti täysien pisteiden levy, mutta ilman kuvaa kokonaisuus toimii tällaiselle satunnaiselle ihailijalle parin pisteen verran tylsemmin. Jos Anin kyynisyyden ja epätasa-arvon täyttämä maailma vetoaa, saa levystä varmasti enemmän irti, sillä tekstithän tässä lopulta ovat pääosassa. Pieninä annoksina kuitenkin erittäin onnistunut dokumentti karismaattisesta esiintyjästä.