Uusiseelantilaisen Ruban Nielsonin johtama Unknown Mortal Orchestra kuuluu samaan uuspsykedeelikkojen joukkoon kuin esimerkiksi Tame Impala, Ariel Pink tai Foxygen. Musiikillisten suorien yhtymäkohtien sijaan voisi puhua asenteellisesta sukulaisuudesta, jonka ytimessä on luova anarkia, arvaamattomuus ja relevantti side popmaailmaan.
UMO:n poukkoilussa on jotain todella kiehtovaa ja toimivaa. Eriskummallisesta discosta progemaisen nyrjähtelyn kautta raikkaaseen räyhähenkisyyteen koukkaileva yhtye pitää pihdeissä.
Persoonallisinta Nielsonin tyylissä on se äkkinäisyys, jolla hän hylkää toimivaksi osoittautuvan kehikon siirtyessään kappaleesta toiseen. Tässä ei pelata varman päälle! American Guilt -kappaleen intensiivinen riffijytinä on parasta rokkausta miesmuistiin. Jack White, kuuntele ja opi. Pari räpsäystä jytäävästä groovesta ja olemme hapokkaassa erikoisballadissa. Samassa taidekoulun funkyin neropatti vie meidät kajahtaneen discomusiikin maailmaan.
Vaikkei Nielson missään mielessä tee suoraa jatkumoa 1970-80-lukulaiselle friikkisoulille, hänen ajattelustaan tulee mieleen kyseisen ajan mustan popmusiikin radikaalein jengi eli se porukka, joka oli täysin sekaisin ja kuitenkin täydellisesti tilanteen tasalla.
