”Born in a hurry, always late, haven’t been early since ‘88.”
Eräs maisemat avaavimpia avausrivejä toviin on tällä kolmekymppisen teksasilaislauluntekijän seitsemännellä albumilla (omakustanteet mukaan luettuina).
Orgaanisesti soiva ja päivän kuumuuksista vapaa Golden Hour on ehtaa sunnuntaimusiikkia sanan tyynnyttävimmässä mahdollisessa merkityksessä. Kuvaavasti nimetyt laulut, kuten Lonely Weekend, Oh, What A World, paljaan pianon äärelle reiluksi minuutiksi pysähtyvä Mother ja juurevan jenkkitradition modernin skandinaaviseen muotoiluun yhdistävä Space Cowboy ovat sanalla sanoen ihastuttavia.
Mikäli kaikki musiikintekijät olisivat vahvimmillaan juuri niissä asioissa, joiden eteen eniten aikaansa uhraavat, alkaisivat maailman pätijöillä ahtaat ajat. Kacey Musgravesia kuunnellessa mukavinta on havaita, että naisella on taito räätälöidä itselleen kappaleita, jollaisten esittämiseen juuri hän on paras kuviteltavissa oleva kandidaatti.
Pakotonta, elinvoimaista ja mikä parasta: omaa. ”Vähän niinku Fleetwood Mac” -installaatiot alkoivatkin jo tulvia ruumiinaukosta jos toisestakin. Paketin sinetöivä Rainbow hivelee mantelitumaketta tavalla, joka saanee kauniin popmusiikin ystävien ohella myös asmr-harrastajat sopertamaan.
