Vaikka on kovin setämäistä lähteä arvioimaan Boygenius-kolmikkoa superyhtyeiden pitkää historiallista jatkumoa vasten, en voi välttää kiusausta. Raikkaassa vilpittömyydessäänkin Julien Bakerin, Phoebe Bridgersin ja Lucy Dacusin yhteenliittymä toistaa superbändien kirouksen. Kovien tekijöiden keskinäisestä fanituksesta ja hengenheimolaisuudesta alkunsa saaneet hankkeet eivät koskaan saavuta taiteellista täyttymystä, joka olisi mukanaolijoiden yhteenlasketun potentiaalin mukainen, saati sen ylittävä. Iänikuista fraasia mukaillen: superyhtye on aina vähemmän kuin osiensa summa.
Tässä tapauksessa yrityksessä on kuitenkin vinha pointti. Avausnumero Without You, Without Them vihjaa jopa täysosuman mahdollisuuteen. Mielleyhtymät singahtavat countryn modernin klassikon suuntaan: tässä on indierockin vastine Emmylou Harrisin, Alison Kraussin ja Gillian Welchin ylimaalliselle triolaululle. Sukupolvien ketjuun linkittyminen, yhdessäolon voima, sielunyhteys toiseen ihmiseen ja muut vaikeasti ilman tukahduttavaa patetiaa käsiteltävät teemat avautuvat ilman mitään pakkoa. Luonnonmukaisesti taltioitu harmonialauluesitys on maaginen.
Tässä on indierockin vastine Emmylou Harrisin, Alison Kraussin ja Gillian Welchin ylimaalliselle triolaululle.
Harmi, ettei indiemaailman kärsivistä ja palvotuista ”poikaneroista” mittansa täyteen saanut trio hyödynnä spesiaalia yhteislaulusoundiaan määrätietoisemmin. Ehkä liian linjakas ja koherentti tuotanto sotisi projektin demokraattista ideaalia vastaan. Yhdessä tekemisen ja keskinäisen luottamuksen varaan rakennettuun luovaan tilaan ei ole kaivattu päsmäröijää. Tämä on järeän luokan lauluntekijöiden kohtaaminen, jossa kuunnellaan ja kunnioitetaan vieressä istuvaa. Jos esimerkiksi Lucy Dacusin briljantti Home Video (2021) oli esimerkki yhden kertojaäänen piirtämästä jäntevästä dramaturgiasta, The Record muistuttaa enemmän useamman ohjaajan episodielokuvaa. Intensiteetin lurpsahdukselta paikoin tuntuvat tunnelman vaihtelut kappaleiden välillä kuuluvat asiaan.
Tarjolla on kuitenkin mahtavia välähdyksiä, kuten Paul Simonia kanavoiva Cool About It, sähkokitaroilla ihanan ysäristi louhiva Satanist tai levyn päättävä avainlaulu A Letter To An Old Poet. ”You made me feel like an equal / But I’m better than you and you should know that by now”. Pystyssä päin esitetty hiljainen vapausjulistus on pysäyttävä.