Suomalaisen nykykansanmusiikin kenttä on niin monipuolinen ja tasokas, että sen toivoisi saavan enemmän huomiota kuin mediatodellisuutemme mahdollistaa. Parhaansa tekee Vilma Jää, joka on ollut monella tavalla esillä jo ennen esikoisalbumiaan. Ei vain tämän ”etnopopiksi” luonnehditun soolouransa tiimoilta: kaikkein eniten huomiota laaja-alainen taiteilija on saanut Kaija Saariahon Innocence-oopperan yhtenä solistina.
Kostoa on pohjustettu useilla ennakkosingleillä. Levyn alkuun laitetut populistisesti tamppaava Humalahullu ja hillityn dramaattinen Jäinen neiti osoittavat, millaisella akselilla musiikki liikkuu. Elektronisia elementtejä on, mutta kokonaisuus on yllättävän perinteinen muodoltaan – toki Mikko Renforsin modernisti tuottamana.
Jos musiikki tuntuu usein automaattikirjoitetulta kansanmusiikkipäivitykseltä, niin sama pätee teksteihinkin. Alkusoinnut ja synnytyssanat ja muut kansanrunouden tunnistettavimmat elementit ovat Vilma Jäällä hallussa, mutta yritys tuoda ne tähän päivään, usein feministisellä kulmalla, jää jotenkin projektinomaiseksi ruutujen rastittamiseksi.
Kosto on eittämättä lahjakkaan tekijän turhankin mietityltä ja ahtaalta kuulostava avauslausunto. Kiinnostavampaa voi seurata.