Jos Jonny Greenwoodin säveltämän Phantom Thread -soundtrackin kuulisi ennen elokuvan näkemistä, mielessä heräisi kysymyksiä. Minkälainen tarina tarvitsee näin järeillä ja totisilla tehokeinoilla pelaavaa musiikkia tuekseen?
Paul Thomas Andersonin elokuva on pakkomielteisen miesnero-ohjaajan kuvaus pakkomielteisestä miesnerosta rakkauden, luomistyön ja oman miesneroutensa ristiaallokossa. Elokuvamusiikin tehtävä on palvella isäntää ja Greenwoodista on kehkeytynyt leffasäveltämisen huippuammattilainen, joka osaa ottaa orkestraatioista rajut tehot irti. Muzakmaista tyhjäpaisutusta tai mitätöntä haahuilua hänen jälkensä ei ole, mikä on jo soundtrack-asiayhteydessä iso plussa. Vahvasti klassisen musiikin sydänmaiden liepeillä liikkuvia teemoja vaivaa niin moneen elokuvamusiikin sinänsä moitteettomaan ja taiten tehtyyn edustajaan liittyvä dilemma. Vanha ammattilaisten vaalima vitsi määrittelee perinteisen elokuvamusiikin olemuksen nasevasti: ”19th century music for 20th Century Fox”.
Jonny Greenwoodin loihtima musiikki on paikoin hyvin vaikuttavaa ja kaunistakin, kuten requiemina soivassa Phantom Thread III -melodiassa tai herkässä Alma-teemassa. Näitä tunnelmia kaipaavalle kuulijalle on kuitenkin tarjolla paljon järeämpi vaihtoehto. Länsimaisen taidemusiikin historia on tulvillaan paljon parempaa.