Arvio: Musiikkia hunajaisesta sweet spotista – Melody’s Echo Chamberin Bon Voyage on täydellisesti häröilevää indiepopia

Melody's Echo Chamber
Bon Voyage
Domino

Sekoilua, jolla on tarkoitus.

Väkevimmin kutkuttelevassa taiteessa on aina jotain, mikä uhkaa suistua raiteiltaan. Se syntyy siinä vaiheessa, kun ylitetään muodollisen osaamisen ja mukavuusalueen raja ja mennään askeleen verran liian lähelle rotkon reunaa.

Se on juuri se harvinainen tasapaino, jonka vaikkapa Ariel Pink hallitsee ja jonka paluuta The Flaming Lipsin fanit jaksavat kärsivällisesti odottaa.

Ranskalaisen Melody Prochet’n Melody’s Echo Chamber on toisella levyllään saapuvut juuri tuohon hunajaiseen sweet spotiin. Ytimenä on yhä se utuinen, säröisästi naiivi ja tarpeen tullen häröilevä indiepop, joka hurmasi kuuden vuoden takaisella debyytillä, mutta kiinnostavinta ovat kaikki ne polut, joille siitä poiketaan ja eksytäänkin. Kakkoslevyllä nuo polut on nostettu pääosaan.

Äänten loputtua on vaikea uskoa, että kokemus on kestänyt vain rapiat puoli tuntia.

Dungen-miesten kanssa rakennettu, intuitiivisen tuntuisesti etenevä ja kaiken maailman musiikeille nyökkäilevä Bon Voyage on lähes uuvuttavan täynnä informaatiota: söpöilyä, häröilyä, jumitusta, kuiskailua, kirkumista, perinteitä, nykyaikaa, svengiä, chansonia, itämaisuutta, englantia, ranskaa ja ruotsia.

Äänten loputtua on vaikea uskoa, että kokemus on kestänyt vain rapiat puoli tuntia. Kahden kuukauden pään raapimisen jälkeen uskallan sanoa, että rakastan näiden seitsemän lämpimän raidan jokaista sekuntia.

Bon Voyage toivottaa kuulijalleen hyvää matkaa mutta unohtaa turvavyöt. Taiteen äärellä ne ovat vain tiellä.