Arvio: Ystävät esittää rakkauden lauluja, lempeitä puhalluksia myrskyä enteilevässä ajassa

Rauhan puolesta laulanut folk-liike ei ehkä pelastanut maailmaa. Jotain kestävää se kuitenkin synnytti. Onpa kyse harmonialaulun yhteisöllisyydestä, sanojen rakkaudellisuudesta tai arvomaailman pehmeydestä, musiikin toiveikkuus elää itseään ruokkivana tunnejälkenä vuosikymmenestä toiseen. Kerran tähän kaikkeen uskottiin. Miksi siihen ei siis voisi uskoa edelleen?
Kun tulevaisuus on puristunut sinnittelyksi, on mielekästä kaivaa vanhat kuvastot esille. Näin tekee Juuso ja Milla Härmän ympärille kasautunut Ystävätkin. Kollektiivin musiikki pursuaa halua tuoda menneisyydestä hieman kauneutta ja humaaniutta tähän päivään: ”Kun elämä on synkkää ja mustaa vain näät / älä toisia kadehdi, muista ystävää.”
Peter, Paul And Maryn ja Cumuluksen viitoittamat kappaleet voi kuulla joko hengenheimolaisia rohkaisevana kutsuna tai konsensusta tökkivänä protestina. Ystävät laulaa murjottujen ja läheisyyden puolesta, eliittejä ja illuusioittomuutta vastaan. Mutta levyssä on välittömämpikin puoli. Laulujen heleä yksinkertaisuus kertoo yhtyeen olevan musiikin itsensä asialla. Parhaimmillaan stemmalinjojen ympärille muodostuu taikapiiri, joka ei erottele jäseniään vaan houkuttelee liittymään joukkoon.
Muodolle uskollisessa ilmaisussa on riskinsä. Samalla kun historia antaa lauluille uskottavan tulkintaohjeen, se tarjoaa myös liturgiaksi pelkistyviä narratiiveja. Tietty maneerisuus kiusaa Ystäviäkin, jonka teemankuljetus luiskahtaa usein samankaltaisiin uomiin. Tyylilajin DNA:ssa piilevien kauneusvirheiden kertautuminen kertoo pikemminkin sisäistyneestä otteesta kuin mukavuudenhalusta, mutta sävelkulut ja äänimaailma olisivat kestäneet varmasti uskaliaampaakin käsittelyä.
Onneksi mittakaavat ja näkökulmat vaihtelevat nykyiselläänkin. Levyltä löytyy vangitsevaa Hair-hurmosta (Muukalainen), ajan pysäyttävää tunnelmointia (Hyvä olla) ja jopa sydämeenkäypä köyhän äidin kehtolaulu (Ullaa ullaa). Muualtakin välittyy vaikutelma musiikista, joka on muotoutunut liki itsestään, esittäjiään jonkin suuremman välikappaleina käyttäen. Ja vaikka mielikuva välillä säröytyy, on halkeamilla arvonsa. Ne kielivät siitä, että yhtye on syleillyt kappaleitaan voimalla, sokeasti rakastaen.
Sillä rakkauden lauluja nämä ovat. Lempeitä puhalluksia myrskyä enteilevässä ajassa.