Bal-Sagothin toisen trilogian päätösosa on saatu valmiiksi pitkällisen jahkaamisen jälkeen, johon myös viime kesän peruttu Tuska-esiintyminen lukeutui. Nimi on sentään vielä muistissa, vaikka yhtyeen edellisestä levystä ehti vierähtää lähes viisi vuotta.
Bal-Sagoth liikkui vahvasti hyvän maun rajoilla jo vuoden 1998 Battle Magicilla, eikä ole sen jälkeenkään kaihtanut uusklassisten elementtien ylisovittamista jo itsessään melko omintakeisen heavy metal -pohjaisen kitarasotansa sekaan. On täysin tarpeetonta tähdentää, että niitä kuuluisia muovitorvia kuullaan The Chthonic Chroniclesillakin. Suurimpana erona viimeisimpiin tuotoksiin on se, että tällä levyllä ei turhia jarrutella. Black ja death metal -vaikutteet ovat saaneet lähes yhtä paljon jalansijaa kuin yhtyeen viehättävän kompelöllä debyytillä A Black Moon Broods Over Lemuria (1995). Kontrastia luodaan pääosin rauhallisten välisoittojen avulla, jotka eivät kaikessa epätodellisuudessaan putoa kovinkaan kauas tietokonepelimaailmasta.
Byronin kunnianhimoinen, eloisa tarinointi ja Jonny Maudlingin liki mielenvikainen kekseliäisyys säveltää ja sovittaa pieniä elokuvallisia teoksia tuntuvat pienen hapuilun jälkeen palanneen The Chthonic Chroniclesilla uomiinsa. Siinä tilanteessa Bal-Sagothin kanssa on aika paha kilpailla.