Yllättäen Billy Gibbons teki vasta nyt ensimmäisen soololevynsä. Etukäteen tieto innosti. Onhan Billy yksi maailman funkyimmistä ja dynaamisimmista kepittäjistä ja kun ZZ Top on jo pitkään ketkutellut vain kaupallisella sarjakuvatasolla sen sijaan, että tekisi oikeasti vaarallista bluesrockia ja veisi uudestaan muotiin tullutta genreä eteenpäin, niin nyt vanha partajehu varmaan päästää aidoimman ja nälkäisemmän puolensa esiin.
Ikävä kyllä niin ei käy, vaikka kiekon peruskonsepti on mainio. Ideana kun on naittaa Gibbonsin rakas blues/R&B kuubalaiseen latinomeininkiin. Yhdistelmä on mehukas ja luonteva Billylle, joka opiskeli latinoperkussioita itse Tito Puenten johdolla jo ennen kuin laajensi tajuntaa 60-luvun lopulla psykedeelisessä Moving Sidewalksissa.
Mikä siis mättää? Congat sun muut perkut paukkuvat mukavasti, B3 kurnuttaa käheästi ja Gibbonsin keppi groovaa taattuun tyyliin, mutta kun mies ei uskalla nytkään luottaa homman ajattomuuteen, vaan on lähtenyt kompressoimaan ja efektoimaan soundia “moderniksi” ja kaiken huipuksi ärisee leikkisän tavaramerkkimurinansa vocoderin läpi. Se, että mukana on originaalien ohella muun muassa Slim Harpoa, Roy Headia ja Big Joe Williamsia, ei lopputulosta pelasta. Harmi!