BJÖRK: Medúlla

BJÖRK
Medúlla
Polydor

Ensimmäisellä kuuntelukerralla olisin antanut tälle levylle pari tähteä. Noin viidentoista kuuntelun jälkeen neljäkään ei tunnu yhtään liioitellulta. Björk on tehnyt levyn, joka avautuu hitaasti, mutta paljastaa aina vain uusia tasoja ja hämmästyttäviä soinnillisia detaljeja.

Medúlla alkoi toden teolla syntyä, kun Björk kuunteli päällekkäisäänityksillä täyteen tupattua musiikkiaan ja alkoi ihmetellä, missä ne biisit oikein piilottelevat. Laulujen "medúlla" eli ydin alkoi löytyä vasta instrumenttiraitoja mykistämällä. Tästä lähti idea tehdä levy lähes a cappella -pohjalta, ilman instrumentteja. Björk käyttää ihmisääntä ja epäsovinnaisia kuorosovituksia hyvinkin kekseliäästi. Jopa niin kekseliäästi, että ns. klassisen musiikin säveltäjät voivat jatkossakin pitää Björkiä lähteenä etsiessään genrerajat ylittäviä soinnillisia ideoita.

Lauluääntään esittelevät niin islantilaiset ja lontoolaiset kuorot kuin inuiitti-kurkkulaulaja Tanya Tagaz Gillis, entinen Faith No More -mies Mike Patton, Robert Wyatt sekä ihmis-beatboxit, kuten The Rootsin Rahzel, japanilainen Dokaka ja brittiläinen Shlomo. Pelkkää ihmisääntä levy ei toki sisällä. Koneitakin käytetään, ja kokeellisimman tanssimusiikin rytmit löytyvät monilta raidoilta. Pianokin löytyy kokeellisella Piano II -palalla.

Ateenan olympialaisten avajaisiin suunnattu Oceania-single antaa jo hyvän kuvan kuorojen ja biittien käytöstä. Ehkä vain Kate Bush The Sensual World -levyllä on käyttänyt kuoroja hieman samaan tapaan.

Oceanian ja melkein koko levyn laulumelodiat ovat tutun monipolvisia ja improvisatorisen tuntuisia. On helppo uskoa, että sävellysten runko on syntynyt Björkin kantaessa mukanaan pientä moniraitavehjettä, jolle on voinut laulaa käytännössä missä vain: New Yorkissa, Islannissa ja jopa Kanarian saarilla. Tällaisiin melodioihin ei välttämättä kannatakaan ympätä perinteistä soinnutusta perinteisillä soittimilla. Tulos voisi olla kesympi ja sovinnaisempi.

Fantastisella Desired Constellation -raidalla Björk avaa metodinsa salat: "With a palm full of stars / I throw them like dice (repeatedly) on the table/ Until the desired constellation appears." Tällä metodilla Medúllan sovituksista on tehty poikkeuksellisen mielenkiintoisia. Yksi varaus on kuitenkin tehtävä. Joskus Björk vääntää biiseihinsä perinteisiä hittimelodioita ja koostaa ne ihan säkeistö-kertosäe -pohjalta. Näissä tapauksissa jään kaipaamaan instrumentteja. Voi olla, että Who Is It jopa menettää hittipotentiaaliaan tässä kuosissa. Ehkä samoin käy myös Triumph Of The Heart -päätösraidalla. Ihan aina a cappella -osuudet eivät riitä vastaamaan rytmitaustojen haasteeseen.

Entä lyriikat? Björk käyttää tajunnanvirtaa ja hokemia, eikä aina tarvita edes sanoja. Avausraita Pleasure Is All Mine sisältää sellaisia naiskuoron huokailuja, että raita saattaa päätyä jonkun elokuvan sänkykohtauksen taustalle.

Vihainen Where Is The Line kertoo lehdistötiedotteen mukaan närkästyksestä pikkuveljen käytöstä kohtaan. Mouth's Cradle on puolestaan omistettu Björkin tuoreimmalle lapselle, kohta parivuotiaalle tyttärelle.

Inspiraationlähteistä kunnioitetaan suoraan esimerkiksi runoilija E. E. Cummingsia (Sonnets/Unrealities XI -raidalla) ja vuonna 1918 syntynyttä islantilaissäveltäjää Jórunn Vidaria, jonka pianosävellyksen Vökuró Björk on sovittanut klassisen koulutuksensa turvin 20-henkiselle kuorolle.

Medúlla osoittaa, että Björk löytää yhä uusia ilmaisutapoja luovuudelleen. Myyntilistoille tänä vuonna nousevasta musiikista Medúlla on takuuvarmasti sitä kokeellisinta ja inspiroivinta antia.