BJÖRK: Vespertine

Arvio julkaistu Soundissa 08/2001.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Kuten Björk tämänkin lehden sivuilla kertoo, Vespertine on pitkälti vastareaktio henkisesti äärimmäiseen raskaaseen Dancer In The Dark -elokuva/levyprojektiin.

Arvio

BJÖRK
Vespertine
Polydor

Kuten Björk tämänkin lehden sivuilla kertoo, Vespertine on pitkälti vastareaktio henkisesti äärimmäiseen raskaaseen Dancer In The Dark -elokuva/levyprojektiin. Niinpä islantilaislaulajattaren neljännen täyspitkän tunnelma heijastaa teemoissaan spirituaalisuutta, kontrollia, puhtautta, rakkautta, lempeyttä ja ihmisyyttä – kaikkia niitä asioita, joiden päälle Lars von Trier säälimättä tallasi palkitun ja eittämättä ansiokkaan elokuvansa myötä. Arkipäivän psykologiaa noudattaen osasyyllinen Vespertinen hauraaseen kauneuteen on siis tuo despoottina Björkille näyttäytynyt tanskalaisohjaaja.
Myöntää hän sitä itse tai ei, vuonna 1965 Reykjavikissa syntynyt Björk Gudmunsdottir on nyt tehnyt uransa toistaiseksi tyylipuhtaimman teemalevyn. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla tuntuu hivenen oudolta, että tavallisesti sateenkaaren väreissä säihkyvä ja albumeillaan auliisti eri puolia itsestään esittelevä artisti olisi nyt valinnut yhden selvän johtotähden, jota seuraa läpi kaksitoistabiisisen levynsä. Useampien kieputusten jälkeen Vespertinen logiikka kuitenkin loksahtaa paikalleen, ja Björkin heti alkuun asettama biisipari Hidden Place – Cocoon paljastuu tärkeäksi johtolangaksi albumin ymmärtämiselle. Raukean lämmittävään fiilikseen uittavan duon jälkeen seuraa välittömästi pakahduttava It's Not Up To You, yksi Björkin kaikkien aikojen upeimmista raidoista. Lämpimän lähteen vesissä uidaan aivan loppuun saakka, ja laulajattaren oma määritelmä "modernista kamarimusiikista" tuntuu Unisonin häipyessä utuun enemmän kuin sopivalta.
Ainutlaatuisen Björkistä tekee peräänantamattoman asenteen ja vankan näkemyksen lisäksi taito oppia sekä omaksua aina jotakin uutta kultakin lukuisista lahjakkaista yhteistyökumppaneista (e.g. Evelyn Glennie, Thom Yorke, Tricky, Nellee Hooper, Mika Vainio, Talvin Singh). Eli kun introvertti Vespertine kerran on menneisyyttä, myös säihkyvän harpisti Zeena Parkinsin persoonasta on assimiloitunut osia Björkin ilmaisuun. Sugarcubesin riveissä kykyjään ensi kertaa väläytellyt taiteilija on tätä nykyä aito musiikin kosmopoliitti, Kate Bushin itseoikeutettu manttelinperijä. 

Lisää luettavaa