THE BLACK KEYS: Brothers

THE BLACK KEYS
Brothers
V2

Parin vuoden takainen Attack & Release, jolla The Black Keys koki suuren avautumisen ja puhkesi kukkaan paljolti tuottaja Danger Mousen ansiosta, kolisi minulle niin lujaa, että odotin tätä ohiolaisparivaljakon kuudetta pitkää kuin lapsi joulua. Huippuodotuksista huolimatta pettymystä ei tule. The Black Keysin luomisvoima jyllää. Vaikka albumi on mittava, sillä ei ole yhtään filleriä.

Everlasting Light nostaa verenpaineen heti kättelyssä. Mitä tämä on? Prince tuuraamassa Marc Bolania T.Rexissä? Dan Auerbachin laulaessa falsetissa biisiä ei heti The Black Keysiksi tunnista. Valoisan avauksen jälkeen levy etenee pääsääntöisesti tummissa tunnelmissa sekä soinnin että sanojen puolesta. Paitsi että kolme viimeistä raitaa, nuorena kuollutta veljeä ylistävä Unknown Brother, mahtitulkinta Jerry Butlerin Never Gonna Give You Up -balladista ja lempeän slide-kitaran kera mietiskelevä These Days palauttavat taas valoon.

Kyse on metaforisesta matkasta. Brothersin – nimi viittaa Auerbachin ja rumpali Pat Carneyn vaikeuksien kautta vahvistuneesen siteeseen – blues on syvää, vaan ei kaavamaista, ja harva ääni välittää sen tuskaa tänä päivänä niin viiltävästi kuin Auerbachin. Partasuun laulun sisäinen piina melkein pakahduttaa sellaisilla veret seisauttavilla kappaleilla kuin helisevän spinetin ja jytisevän basson hankauksessa elävä Too Afraid To Love You tai hienostuneen hyytävästi kroonisen erillisyyden tunnetta purkava I’m Not The One.

Danger Mouse on nyt tuottanut vain viheltäen soulailevan Tighten Upin, bändin ja Mark Neillin vastatessa lopusta. Sitä ei huomaa. Kaverukset ovat niin hyvin omaksuneet Mousen kikat. Erityispisteet menevät Tchad Blaken verevästi ilmeikkäälle miksaukselle, joka saa Brothersin ”The Band soittamassa varhaista Black Sabbathia”-soundin hehkumaan. Sointikuva on yksityiskohtaisessa runsaudessaan varsinainen Pandoran lipas.

Loistava levy!