Yksinkertaisuus on hyve − myös rockmusiikissa.
Dan Auerbachin ja Patrick Carneyn muodostamalle yhdysvaltalaisduolle The Black Keysille vanha sananparsi on toiminut aina eräänlaisena huoneentauluna: yhtyeen musiikin ydin on pysynyt bändin uran alusta alkaen tarttuvassa ja vilpittömän mutkattomassa kitararockissa. Ylituotetun ja -kompressoidun popmusiikin aikakaudella ratkaisu on tuntunut kuin raikkaalta tuulenhenkäykseltä.
Iloisesti svenganneeseen El Caminoon (2011) verrattuna yhtyeen uutuus on huomattavasi hillitympi ja alakuloisempi teos. Pesäeroa bändin railakkaaseen autotallisoundiin tehdään jo levyn komeasti avaavalla Weight Of Timella, jonka eeppiset kitaraliidit ja leijaileva hienostuneisuus ovat silkkaa Pink Floydia.
Lonely Boyn ja Gold On The Ceilingin kaltaiset tarttuvat glamrockpastissit loistavat muutoinkin poissaolollaan. Hittitehtailun sijaan yhtye on keskittynyt vahvojen tunnelmien luomiseen. Kesähittipotentiaalia löytyy vain singlenä julkaistussa Feverissä sekä levyn iloisesti päättävässä Gotta Get Awayssä.
Väkevän kokonaisuuden viimeistelevät yhtyeelle ominaiset, korvia hivelevät retrosoundit. Sovitus- ja äänimaailmansa osalta levy kerääkin odotetusti täydet tyylipisteet.
