The Black Keys ryömi vihdoin kellarista. Ohion osavaltion ulkopuolelle duo ei vielä lähtenyt äänittämään, mutta oikeaan studioon kuitenkin. Loistava veto.
Loistava veto oli myös lyödä hynttyyt yhteen tuottaja Danger Mousen kanssa. Poikien oma dogma alkoi Magic Potion -levyllä (2006) kuulostaa valjulta, etenkin kun sitä edeltänyt Rubber Factory (2004) oli niin hyvä. Sillä ei nyt enää ole väliä, sillä Attack & Release on bändin paras levy.
Levyllä keitetään kasaan psykedeelistä rockia, 60-luvun raakaa brittirockia, funkkia, kantria tyyliin 70-luvun alun Willie Nelson, etelän tiukkaa soulia ja ties mitä muuta. Urut, syntikat, banjot ja pianot tekevät todella hyvää. Hitaissa tempoissa funkisti uivat kappaleet antavat laulaja-kitaristi Dan Auerbachin hienolle äänelle tilaa aiempia levyjä paremmin. Lies on siitä loistava esimerkki. Kaikesta uudesta huolimatta ja rauhankin keskellä bändi onnistuu kolistelemaan itselleen ominaisella raivolla. Nyt vain palettiin on saatu mäiskinnän ohella miljoonia värejä lisää.
Tästä levystä ei vain keksi mitään moitittavaa. Se ei ole mullistava eikä tule muuttamaan juuri mitään, mutta se tulee suoraan sielusta.
