Levyarvio: ”Tällä kitarariffittelyllä ruumiitkin lähtevät liikkeelle” – The Black Keys pelaa ripeydestään huolimatta varman päälle

The Black Keys
Dropout Boogie
Nonesuch

Tämä tulee aika pian Black Keysin hill country -juuria pöyhineen Delta Kreamin jälkeen. Olisiko perinnesavotta piristänyt Dan Auerbachia ja Pat Carneytä?

On melkein huvittavaa, että biisijärjestys heijastelee varman päälle pelaamista. Wild Child avaa pelin säpäkästi aivan perus-Black Keysinä. It Ain’t Over parantaa siitä. Ripeähköstä kompistaan huolimatta hitaalta tuntuva, huojuvan urun sävyttämä sala-psykedeelinen biisi omaa erinomaisen melodian, jonka Auerbach tulkitsee vereslihaisella tunteella. For The Love Of Money on ihan yhtä kova, mutta eri vaihteella. Sekä Pohjois-Mississippin hypnoottisuus että beefheartiaanisesti ontuva ravi ovat läsnä, ja tekstikin on asiaa. Auerbachin välillä falsettiin loikkaavasta laulusta hyötyvä kappale on hieno esimerkki syvän bluesin päivittämisestä tähän päivään. Tällä kitarariffittelyllä ruumiitkin lähtevät liikkeelle.

Noiden jälkeen Your Team Is Looking Good tuntuu aika harmittomalta eikä Billy Gibbonsin vierailema, varsin zztopmainen Good Love ole kovin paljoa parempi. Happiness tarjoilee Auerbachin hienoa särökitarointia slidellä ja ilman, popahtava Baby I’m Coming Home viittaa Beatlesiin, ja Didn’t I Love You on taas turhankin tyypillistä Black Keysia.

Ei siis mitenkään paska paketti, mutta yhtyeen huippuja vasten ei järin kiihdyttäväkään, eikä varsinkaan yllättävä. Black Keysin olisi korkea aika ottaa joku oikea riski ajamalla itsensä pois mukavuusalueeltaan.