THE BLACK KEYS: Rubber Factory

Parikymppisten valkonaamien muodostama blues-duo kuulostaa paperilla epätodennäköiseltä menestystarinalta. The Black Keys on kuitenkin bändinä kaikkea muuta kuin tavanomainen ja tämän huomasi myös 2000-luvun bluesin suunnannäyttäjänä toiminut Fat Possum -yhtiö.

Viime vuonna ilmestyneen thickfreakness-levyn nauhoituksiin The Black Keys käytti kokonaisen päivän, eikä bändin äärimmäisyyksiin viety raakuus ole Rubber Factoryn myötä kadonnut mihinkään. Tällaiset räkänokat taatusti ärsyttävät genren vannoutuneimpia puritaaneja, mutta samalla ne tuovat kaivattuja uusia tuulia omaan jähmeyteensä takertuneeseen blues-kenttään. Punk-asenteella soitettua, mutta traditiot tuntevaa bluesia on toki tehty aiemminkin, mutta tämän duon meininki kuulostaa silti todella tuoreelta.

Oikea asenne ja lahjakkuus osuvat harvoin samaan pakettiin. The Black Keysin tapauksessa näin on käynyt. Kitaristi Dan Auerbachilla on taito loihtia soittimestaan vuoroin jykevät säröriffit ja viiltävät slide-sävelet, jotka ikään kuin muistuttavat niistä kehyksistä joissa bändin tulisi operoida. Myös miehen laulu on aivan kelvollista tasoa, vaikkei sitä kevyen efektoinnin lisäksi olekaan millään lailla jälkikäsitelty. Rumpali Patrick Carneyn soitossa puolestaan yhdistyvät hienolla tavalla raivo ja groove.

The Black Keys on tehnyt yhden vuoden parhaista levyistä. Rubber Factory rienaa, rämisee ja poukkoilee – ja juuri siksi se on niin vastustamaton.