Liian älykästä stoneriksi, liian yksinkertaista progeksi, liian vivahteikasta hard-rockiksi. Vancouverilaisen Black Mountainin esikoista (2005) verrattiin hätäpäissä jopa The Velvet Undergroundiin. Ehkä rinnastus kertoo jotain lokeroinnin hankaluudesta tai bändin luonteesta ja henkilökemioista. Musiikillisesti yhteyttä on vaikeampaa jäljittää. Sillä aikaa kun arvailu jatkuu, Black Mountainin nokkamies Stephen McBean kuljettaa psykedeelistä huurukonettaan syvempiin vesiin. Tästä käypä esimerkki on 16-minuuttiseksi kasvava Bright Lights.
Kirjaimellisesti ottaen In The Future ei ole aivan nimensä mukainen, sillä albumin soundi ankkuroituu vuoden 1973 tienoille. Käytännössä tämä tarkoittaa vapaata aluetta Gene Clarkin No Otherin, Tony Viscontin Bowie-tuotoksien ja Deep Purplen Machine Headin keskiössä.
Black Mountainin debyytillä punaisen langan kutoi Stephen McBeanin ja Amber Webberin herkkä ja intensiivinen neofolk-duetointi. Sitä, kuten hurmoksellista ja junnaavaa rytmitystä, hyödynnetään In The Futurellakin. Transsinsuuntainen biitti lienee tavaramerkki McBeanille, sillä myös hänen sivuprojektistaan Pink Mountaintopsista sellainen on löydettävissä, vaikka musiikillisesti bändi onkin lähempänä autotalllirockia.
Black Mountainissa on oikeanlaista selittämättömyyttä, laskelmoimatonta vinoa mysteeriä ja vaaraa. Se hämmentää kuin uusi aamu. Ja koska olen täysin kouruun uponnut ja myyty, sanotaan vielä tämäkin: Stephen McBean on ehdottomasti yksi vuosikymmenen kiehtovimmista ja merkittävimmistä biisintekijöistä. Seuratkaa miestä.
