BLACK MOUNTAIN: IV

Arvio julkaistu Soundissa 3/2016.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Arvio

BLACK MOUNTAIN
IV
Jagjaguwar

Levyn avaava Mothers Of The Sun on kuin kahdeksan ja puoli minuuttia pitkä esittelykappale yhtyeen vahvuuksista. On raskaasti mutta rennosti svengaavaa Sabbath-riffittelyä, on surullisen kaunista syntikkatunnelmointia, on tarttuvia laulumelodioita sekä eteerisellä naisäänellä että narisevammalla miesäänellä esitettynä, ja ennen kaikkea on tarvittavaa draaman tajua isojen biisien rakenteluun.

Kun toinen kappale on pophittimäinen yhdistelmä Blondie-henkistä uuden aallon rokkailua ja 80-luvun Hawkwindin syntetisaattorisuhinoita, kuulijan odotukset kasvavat. Kaikki Black Mountainin aiemmat hyvät puolet ja kaupan päälle odottamatonta raikkautta?

Tämä voitokas tunne kantaa pitkälle. Vancouverin psykerokkarit yhdistelevät vapautuneesti elementtejä Top Gun -soundtrackin juustoisimmilta syntikkaballadeilta, korskeasta heviprogesta ja 60-luvun psykedeliafolkista. Omaperäistä atmosfääriä riittää, mutta myös tarttuvia koukkuja, jotka monilla yrittäjillä unohtuvat jonnekin tunnelmoinnin usvaan.

IV sortuu kuitenkin yhteen progehtavien levyjen helmasyntiin ollen liian pitkä. Loppumetreille sijoitetut pitkät ja hitaat biisit uuvuttavat. Levyn päättävässä yhdeksänminuuttisesta Space To Bakersfield -biisistä löytyy jopa ylipitkä ja unettava blueskitarasoolo. Täydet pojot tippuvat pykälää alemmaksi.

Lisää luettavaa