Keikoillakin voi elää ja livealbumin joskus äänityttää, mutta kehittyäkseen ja elinkaarta kasvattaakseen bändi tarvitsee studiolevyn. Vaan miten se tehdään, kun legendaarinen keulamies ja biisintekijä siirtyi, liian nuorena, manan majoille jo tammikuussa 1986? Uudelleen keikoille aktivoitunut Thin Lizzy karttoi ja panttasi asiaa todella pitkään, kunnes teki lopulta ainoan järkevän ratkaisun. Se vaihtoi nimeä, mutta piti musiikkityylin.
Bound For Glory on lähimpänä Thin Lizzyä ja tämän levyn paras biisi. Se on ristiriitaista, sillä Phil Lynottin biisilaatikolla käydään, mutta eihän tässä toisaalta olisi mitään järkeä, jos All Hell Breaks Loose ei kuulostaisi Lizzyltä. Ja jos jollakulla on oikeus koluta tuttuja säveliä, niin Scott Gorhamilla.
Ricky Warwick laulaa tyylikkäästi Lynottia mukaellen ja painottaen, ei pelkästään matkien. Jopa sanoitukset sopivat Lizzyn perintöön. Biisit on tehty syvästi kunnioittaen, mutta silti niin, että Black Star Ridersia voi hyvin kuvailla omaksi, Lizzystä erilliseksi yksikökseen.
Thin Lizzyn levyihin vertaaminen ei tee All Hell Breaks Looselle hyvää, sillä ylittämätön on ylittämätöntä. Silti Black Star Riders on onnistumassa mahdottomassa ja tuomassa tuulahduksen Thin Lizzyä nykyaikaan.
