Michael-elokuvan vastaanotto kriitikoiden keskuudessa on ollut melko penseä, sillä rainan Rotten Tomatoes -prosentti tällä hetkellä vaatimaton 38. Samaan aikaan sen yleisöpisteet huitelevat 96 prosentissa, joten katsojat ovat selvästi eri linjoilla arvostelijoiden kanssa – mikä on näkynyt myös lippuluukuilla.
Rolling Stone tietää nimittäin kertoa, että tällä tahdilla elokuva on rikkomassa yhdysvalloissa musiikkielämäkertaelokuvien avajaisviikonlopun aiemmat tuottoennätykset. Elokuvan odotetaan kilauttelevan kassoja 90-100 miljoonaa dollarin edestä.
Maailmanlaajuisesti avajaisviikonlopulta on muodostumassa noin 200 miljoonan dollarin tulos. Billboardin mukaan jo tällä päästään lajityypissä kaikkien aikojen top 5:een. Ykköspaikkaa pitävään Bohemian Rhapsodyyn on kuitenkin vielä matkaa, sillä Queenin tarina tuotti maailmanlaajuisesti yli 900 miljoonaa dollaria.