CAROLA & HEIKKI SARMANTO TRIO: Carola & Heikki Sarmanto Trio

Arvio julkaistu Soundissa 12/2004.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Helsinkiläinen Carola Standertskjöld (1941-1997) oli aikoinaan yksi maamme rakastetuimmista laululinnuista. Asemasta kertoo jo sekin, että marraskuussa Suomen viralliselle albumilistalle nousi peräti kaksi hänen levyään.

Arvio

CAROLA & HEIKKI SARMANTO TRIO
Carola & Heikki Sarmanto Trio
Jazzpuu

Helsinkiläinen Carola Standertskjöld (1941-1997) oli aikoinaan yksi maamme rakastetuimmista laululinnuista. Asemasta kertoo jo sekin, että marraskuussa Suomen viralliselle albumilistalle nousi peräti kaksi hänen levyään. Tavallisemman koosteen rinnalle pääsi tämä Tommi Grönlundin pyörittämän Jazzpuu-merkin julkaisema arkistojen aarre.

Carola & Heikki Sarmanto Trio on levy, jota ei omana aikanaan – vuonna 1966 – koskaan julkaistu. Kuten useat lajikumppaninsa, tämäkin "elävänä studiossa" -äänite tehtiin YLEn tilauksesta sen omissa tiloissa, ajettiin kertaalleen eetteriin ja jätettiin muiden kantanauhojen kanssa arkistoon. Kymmenen studiobiisin kaveriksi Jazzpuu löysi levylle vielä kolme livebiisiä Kulttuuritalolta samalta vuodelta.

Carolan puhutteleva ääni saa oivaa tukea pianisti Heikki Sarmannon sovituksista ja Esa Pethmanin sielukkaista puupuhaltimista. Levy alkaa hienosti Pethmanin Flamen myötä, mutta varsinainen kliimaksi tulee raidoilla 9-11, jotka ovat Nat Adderleyn Work Song, traditionaalinen Black Is The Colour sekä Ornette Colemanin Lonely Woman.

Miska Rantasen kansitekstit puhuvat musiikin kanssa samaa kieltä, eikä Grönlundin taittama kansikaan voisi juuri tyylikkäämpi olla. 

Lisää luettavaa