Bändeissä, aivan kuten osakkeissakin, on aina ilmaa, ja avain onneen on myydä ennen kuin muu maailma tunnistaa erehdyksensä. Viisi vuotta sitten blogosfääriä ravistellut CSS teki juuri niin, kiersi kuin veri ja sai palkaksi pitkän ja viiltävän krapulan.
Ennen hampaidenkiristystä kuultiin täydellisesti ajoitettu, ironinen ja seksikäs Cansei de Ser Sexy -debyytti (2006), joka pirskahteli arvaamattomasti heilahtelevalla tunneskaalalla ladattua ristisiittoista indie-rokkia. Se oli innostava ja älytön, kaikessa kotikutoisuudessaan mukamas radikaali rykäys, jonka Donkey-seuraaja (2008) oli selkeästi muuta: kiertämisessä rähjääntynyt ja ammattimaisen harjoiteltu yritys uusiutua putsaamalla paskainen soundi kliiniseksi lätinäksi.
Jos Donkey hävitti kertakäyttökoukut rispaantuneen soundin mukana, La Liberación palauttaa melodiat räjähtävästi raikuvan elektronisen popin keskiöön. Ne viihtyvät klubin ja lavan välisellä harmaalla alueella, jossa ero tahattoman keskinkertaisuuden ja harjoitellun huonouden välillä on hiuksenhieno. Diskoa, elektroa ja punkia huumorintajuisesti parittava jukebox kurkistelee varovaisesti ulos laatikostaan, mutta maailma katsoo jo toiseen suuntaan.