Kokoelmalevyn kannesta tuijottavan kumimaskimuumion ilme kuvastaa Death Tripin äärirokkia herkällä psykologisella tarkkuudella. Laulaja Läjä Äijälä on vanginnut piirrokseen saman tunteen, mikä kantaa yhtyeen primitiivisiä riffipurkauksia. Death Trip tuijottaa ikuiseen tyhjyyteen yhtä aikaa kauhuissaan ja lumoutuneena.
Levyltä löytyy Bad Vugumin aikoinaan julkaisemat kolme seiskatuumaista, kuusi ennen julkaisematonta livebiisiä ja pari demokappaletta. Musiikki asettuu johonkin The Cramps-The Stooges-Suicide-Black Sabbath-Brainbombs -akselille, mutta suoria vertailuja ei uskalla tehdä.
Death Trip on kuin The Stooges -biisin huuruisin jankkausjamivälike, joka vain jatkuu ja jatkuu. Biisit alkavat riffillä, kitarasoololla ja huutamisella. Nämä elementit jatkavat suhteellisen muuttumattomina kunnes kappale loppuu. Kaikki tuuttaavat täysillä koko ajan eikä dynamiikkaa, kappalerakenteita, juhlavia nostatuksia tai vapauttavia taukoja harrasteta. Meno on jatkuvasti helvetin kova ja hyvä, jos pystyy samaistumaan näin perustavanlaatuiseen manaukseen.
Seiskatuumaisten ”hitit” Death Trip, Chainsaw Goddess ja Please Skin Me Alive rokkaavat riivattuina, ja cd-julkaisun pihviksi muodostuu sopivan vittumaisella soundilla kihisevä liveosuus. Siinä selvästi liian kovalla volyymilla luukuttava yhtye kuulostaa musiikilliselta vastineelta sille hahmottomalle kauhulle, jota jokainen nykymaailmassa elävä tunteva ihminen kantaa sisällään.
Puhdistavaa rähinää.