DOT ALLISON: We´re Only Science

DOT ALLISON
We´re Only Science
Mantra

Joko yllättävän monilla popbisneksen arvostetuimmista oman tien kulkijoista on jonkinmoinen fiksaatio Dot Allisonin ääneen tai olemukseen tai sitten Dorothy vain liikkuu oikeissa piireissä. Laulajattaren ensimmäisellä sooloalbumilla (Afterglow, 1999) vierailivat muun muassa bassosissi Mani, kitaraterroristi Kevin Shields sekä Burt Bacharachin hovisanoittaja Hal David. Tällä kertaa Dot on onnistunut houkuttelemaan mukaan Pearl Jam -rumpali Jeff Amentin, Mercury Rev -kitaristi Grasshopperin sekä muun muassa Mercury Revin ja The Flaming Lipsin musiikillisista avaruuksista vastaavan ääniarkkitehdin Dave Fridmannin. Heidän näkemyksensä kuuluu kahdella We're Only Science -albumin raidoista, jotka ovatkin ehdottomasti levyn innostavinta kuunneltavaa. Ryhdikkäämpi Strung Out ja kaihoisasti kupliva Lover toistavat uskollisesti The Chemical Brothers -kollaboraatioista tutun kaleidoskooppipopin kaavaa, mutta kuulostavat silti huolestuttavan paljon paremmalta kuin levyn muu materiaali.

Iso osa Dot Allisonin toisen levyn lauluista on äärimmäisen muodikasta ja viileää elektropoppia, jonka joukossa Performancen kaltainen Screamadelica-pastissi ja kokonaan akustinen Wishing Stone kuulostavat raikkailta raidoilta. Toki niin Dot Allisonin popmaailmalle esitelleen One Doven Morning Dove White -levyn (1993) kuin Afterglow-soolonkin tyylikkyys oli äärimmäisen tiedostettua, mutta niille kummallekin oli onnistettu taikomaan tunnelma, joka rapsutti melankolista mieltä juuri oikeasta kohtaa. Dotin kuin salaisuuksia kuiskaavassa äänessä ja hänen toteavassa laulutyylissään on yhä outoa tenhoa, mutta miltei kaikesta inhimillisyydestä karsittujen rytmitaustojen päälle ei hänkään onnistu maalaamaan yhtä vaikuttavia atmosfäärejä kuin aiemmin. Ilmeisesti Dot Allison on kääntynyt vahingossa väärästä kadunkulmasta tai sitten hän on antanut johdatella itsensä harhaan.