EELS: The Cautionary Tales Of Mark Oliver Everett

EELS
The Cautionary Tales Of Mark Oliver Everett
E Works

Mark Oliver Everett, alias E, täytti vuosi sitten viisikymmentä vuotta. Miehen johtaman Eelsin yhdestoista studioalbumi on tilinpäätös: The Cautionary Tales Of Mark Oliver Everett katsoo syväluotaavasti taaksepäin Everettin tähänastiseen elämään.

Eels on ollut aina parhaimmillaan levyillä, joiden taustalla on vastoinkäymisiä. Electro-Shock Bluesilla (1998) kuultiin hätkähdyttävää kerrontaa kuolemasta ja kärsimyksestä. Miehen siskon ja vanhempien kuoleman sekä elämän suurten kysymysten ympärille rakentunut Blinking Lights And Other Revelations (2005) on raskaudestaan huolimatta Eelsin tuotannon kärkipäätä. Parhaimmistoon kuuluu myös End Times (2010), joka on musertavan hieno erolevy.

The Cautionary Tales… -levyllä kiteytyvät Eelsin eri puolet. Mark Everett katsoo taaksepäin ja kertoo tarinoita elämästään. Albumi on E:ltä selkeä julistus: ”Älkää tehkö asioita kuten minä olen tehnyt, vaan kuten minä sanon.”

Sävellyksellisesti duurivoittoisen albumin sanoituksissa E tuntuu välillä päästävän itsensä yllättävän helpolla. Musta huumori pilkahtelee välillä, mutta se ei pääse valloilleen dokumentaarisella albumilla. The Cautionary Tales… huipentuu pitkäsoiton päättäviin kahteen toivoa huokuvaan kappaleeseen. Mistakes Of My Youth on levyn avainkappale. Where I’m Going päättää albumin optimismiin, tunteeseen, että kaikki päättyy vielä hyvin.

Musertavaa vastoinkäymislevyä ei tullut tälläkään kertaa, mutta eteenpäin kävellessä olan yli taaksepäin katsovassa haikeudessaan yksi Eelsin parhaista albumeista kyllä.

Uuden Eels-albumin nimi on paljon kertova. Se voisi hyvin olla myös sarjakuva-albumin nimi. Oliko levyn teema itsestään selvä valinta, Mark Everett?

– Nimessä kiteytyy se, mitä halusinkin. Älkää tehkö kuten minä olen tehnyt, vaan tehkää kuten minä sanon. Sarjakuvamaisuus on hyvä pointti! Tavallaanhan heitän tällä levyllä itseni bussin alle.

Albumin tunnelma muistuttaa teemojen erilaisuudesta huolimatta End Timesia.

– Se on totta. Suurin ero levyjen välillä on se, että End Timesilla osoitin sormella muita ja nyt sormi osoittaa minua itseäni. Levyn kappaleista monet ovat syntyneet jo Blinking Lights And Other Revolutionsin (2005) ja Hombre Lobon (2009) välisenä aikana.

Päätöskappale Where I’m Going vihjaa tulevaisuuden näyttävän valoisalta. Mihin tie vie Eelsin ja Mark Everettin seuraavaksi? Saapuuko bändi joskus vielä Suomeen?

– Tulevaisuus tuntuu hyvältä ja lähdemme kiertueelle. Keikkailu on hauskaa, kappaleet elävät omaa elämäänsä lavalla. Olisi kyllä hienoa tulla Suomeen taas. On pakko pyytää anteeksi suomalaisilta faneiltamme sitä, ettemme ole soittaneet maassanne sitten vuoden 2001 (Helsingin Juhlaviikoilla). Meillä oli silloin todella mukavaa. Ja naispuoliset ihmiset olivat todella kauniita.

Mitä tavaramerkkiparrallesi kuuluu tänä päivänä?

– Heh. Tällä hetkellä partaa ei ole. Vain pientä sänkeä. Kyllästyin isoon partaan, siinä on niin paljon huoltamista ja peseminenkin vie aikaa. Vuonna 2001 oli coolia, kun oli iso kokoparta, mutta nyt sellainen löytyy yhdeltä jos toiseltakin trendikkäältä tyypiltä. Kuljen vastavirtaan. Ehkä kasvatan ison parran taas sitten, kun se ei ole muodissa. Onko sinulla parta?

Kyllä on.

– Kannattaa ajaa se pois. Ole partatrendien edelläkävijä minun kanssani.

Teksti: VISA HÖGMANDER