Eelsin keulahahmo Mark Everett aloitti uransa soolo-albumilla, mutta hänen se lähti nousuun vasta vuosia myöhemmin Eelsin Novocaine For The Soul -hitin myötä. Sittemmin Eels-nimen alla hänellä on ollut apurinaan useita muusikoita. Sivumiesten pestit ovat vaihtuneet tiuhaan, ja useimmat Eelsin levyt kai voidaan lukea hänen soololevyikseen. Everett, joka tunnetaan paremmin nimella E, vaikuttaa olevan yksinäinen susi. Nerokkaasti hän on tehnyt ulkopuolisuudestaan taideteoksen, joka Hombre Lobolla saa jälleen uuden ilmiasun.
Levyllä artisti palaa Blinking Lights And Other Revelationsin (2005) ja With Stringsin (2006) rikkaasta ja hyväilevästä barokkisoinnista takaisin minimalistisen ilmaisun pariin. Laulujen alter ego keikaroi vakuuttavasti erilaisten vaikutteiden seassa. Levyn rouheasti aloittavan Prizefighterin likainen swamprock, Fresh Bloodin groovy uho ja The Longingin veret seisauttava melankolia ovat osoituksia artistin muuntautumiskyvystä.
Koko levyn kontekstissa homma tuntuu kuitenkin teennäiseltä ja sarjakuvamaiselta. That Look You Give That Guyn kahden pennin Lennon-imitointi ja Beginner’s Luckin mitätön rokkaus luovat vaikutelman, että E tuntuu tuottavan pikemminkin jonkinlaista postmodernia ailahtelun kuvaelmaa kuin tekevän eheyttävää tunnetyötä.
Sekavan Hombre Lobon kappaleista puolet on huonoja eikä levyn obskuurista teemasta ja sen naiivista käsittelystä voi täysin vaikuttua. Haluamisesta ja himosta kertovan levyn kappaleissa E:n yritys ja tahtotila ovat kohdallaan mutta tekniikka ruosteessa. Hombre Lobolla hän alleviivaa slacker-sankaruuttaan lahjakkaasti alisuoriutumalla.
Muhkeapartainen Mark Everett vastasi puhelimitse muutamaan kysymykseen.
Hombre Lobo on riisutumpi, rokkaavampi ja tunnelmaltaan valoisampi kuin edellinen studiolevy Blinking Lights And Other Revelations. Onko vain sattumaa, että Eelsin tuotanto on noudattanut ennenkin tällaista kaavaa?
– Isojen orkestraalisten projektien jälkeen halusin luonnollisesti tehdä vaihteeksi jotain muuta. Hitaan ja vaikean prosessin sijaan oli kiva tehdä jotain välittömämpää ja sellaista, jonka tekeminen ei veisi niin kauan. En tiedä kuinka onnellinen levy tämä lopulta on. Levyhän kertoo henkilöstä, joka haluaa tytön eikä siitä, kuka saa tytön.
Albumi kertoo haluamisesta ja eläimellisestä himosta. Käytät levyllä jälleen koira-teemaa, joka oli esillä ensimmäistä kertaa Souljacker-levyllä (2001). Mistä teema kumpusi?
– Halut ovat universaaleja. Jokainen haluaa jotain. Ajattelin, että minulle oli vain sopiva aika käsitellä tätä aihetta. Dog Faced Boy -kappaleen pojasta on tullut aikuinen ja hän on nyt ihmissusi. Koirat ovat symboleja haluamiselle ja nälälle.
Kirjoitat usein tarinoita sivustakatsojan näkökulmasta. Mikä fiktioissa ja antisankaruudessa kiinnostaa sinua?
– Kirjoittajalle on hyödyllistä kätkeytyä jonkin hahmon maskin taakse. Se vapauttaa ja helpottaa pääsemään asian ytimeen. On ironista, että voit saavuttaa totuuden vain fiktion kautta. Minun kai täytyy samaistua laulujeni henkilöihin jollakin tasolla. Ja sitten kuulijan täytyy aina samaistua ainakin jossain määrin hahmoon, jotta se toimii.
Olet tehnyt usein musiikkia Eels-nimen alla yksinäsi. Etkö pidä työskentelystä muiden kanssa?
– Itse tekeminen voi olla yksinäistä, mutta siinä voi saavuttaa eri tavalla intiimiyttä. Saatat tehdä myös asioita, joita et tekisi muiden läsnä ollessa. Muiden kanssa on kyse yhdessä luomisesta, ja se on eri tavalla hienoa.
SAMI NISSINEN
