EELS: Royal Albert Hall

EELS
Royal Albert Hall
E Works

Vasta äskettäin Eels-tuotantoon laajemmin ihastuneelle kuulijalle bändin Royal Albert Hall -livetallenne on mukavan tuttavallinen tapa inhimillistää bändiä mielikuvissaan. Mark Oliver Everett nimittäin toimii puheliaana, vitsikkäänä juontajana, joka luotaa juhlavan keikkamestan historiaa sekä omia tuntemuksiaan esiintymisestä Dylanin ja Beatlesin haamujen rinnalla.

Hän keskustelee kosiskelematta myös yleisön kanssa sekä tekee koko orkesterin tutuksi esittelyissä, vinoiluissa ja yhteishengen yllytyksissä. Vaikka koko show keskittyy Everettiin, voi sielunsa silmin nähdä kokonaiskuvaa.

Ainakin neljännes puolitoistatuntisen konsertin kappaleista on peräisin tuoreimmalta, erinomaiselta Cautionary Tales -levyltä, mutta biisiharava yltää yli kahdenkymmenen vuoden taakse. Peräkkäin soitetut I Like Birds ja My Beloved Monster muodostavat raikkaan kohokohdan konsertin keskivaiheilla.

Musiikillisesti kokonaisuus on varsin levollinen, jopa mietiskelevä setti, joka hellittelee pieteetillä laulumelodioita akustisin soundein, pianotaustoin sekä harkituin erikoisuuksin. Varsinkin trumpetin ja glockenspielin sovitukset ovat herkulliset. Lainakipaleet ovat hurmaavan eksentriset. Introna on Samu Sirkan laulu When You Wish Upon A Star, encoreissa Elvistä ja Nilssonia.