EELS: Souljacker

Mies nimeltä E on ystävineen tehnyt neljännen rockhelmensä yllättävän pian viime vuonna ilmestyneen Daisies Of The Galaxyn perään. Eikä tason laskua ole kuultavissa sen enempää musiikin laadussa kuin kipeydessäkään.
Järisyttävän moni-ilmeisen Souljackerin syntyhistoria ulottuu E:n ympäriltä kuolleiden lähimmäisten aiheuttamaa tuskaa työstäneen Electro-Shock Bluesin päiviin saakka. Sielun varastaminen ja sen estäminen alkoivat askarruttaa E:tä, kun hän ryhtyi tuon albumin levyttämisen aikoihin kymmenen päivän mittaiseen puhumisen, lukemisen ja kirjoittamisen kieltäneeseen henkiseen selibaattiin.
Vetäytyminen tuotti kuitenkin vessapaperille salaa raapustetuista lyriikoista kehittyneen herkän Souljacker, Part 2n. Huomattavasti myöhemmin kirjoitettu, sieluttoman elämän rumuudesta kertova Souljacker, Part 1 on puolestaan täynnä rock'n'rollin ja elämän armottomuutta: "22 miles of hard road, 33 years of tough luck, 44 skulls buried in the ground".
Souljackerillä Eelsin ytimenä soittavat E:n lisäksi kautta levyn äärimmäisen sävykkäästi lyövä rumpali Butch ja PJ Harveyn pitkäaikainen yhteistyökumppani, äskettäin Sparklehorsen mainiolla It's A Wonderful Life -albumilla vieraillut John Parish.
Souljackerin biisit marssittavat esiin värikkään henkilögallerian heti albumin avaavasta Dog Faced Boysta lähtien. Särön sijasta pikemminkin rutisevat kitarat säestävät Dog Faced Boyn itkuista matkaa koulusta kotiin. Elämässä ei todellakaan ole kehumista, kun "Mama won't shave me, Jesus can't save me". Pienen ihmisen traumoja riittää myös tomwaitsisesti kolkuttelevalle, psykolattariselle That's Not Really Funnylle, jonka päälle vyöryvät kitarat jäljittelevät sian tappamista ainutlaatuisen aidosti. Introllaan Beatlesin Sgt. Pepper -albumin ensihetket mieleen tuovalla ehdottoman kauniilla Fresh Feelingillä Eels sämplää itseään nappaamalla biisin jousitaustan Daisies Of The Galaxyn viralliselta päätösraidalta Selective Memory.
Hillityn konerytmistä Woman Driving, Man Sleepingiä ja raivokasta Souljacker, Part 1 -biisiä seuraavalla Friendly Ghostilla E pureutuu elämän peruskysymyksiin: "If you're scared to die, you better not be scared to live". Sliden vetojen ja jazzisen trumpetin koristama Jungle Telegraph käyttää viidakkorytminsä muokkaukseen Bo Diddleyn patenttia ja World Of Shit on nimestään piittaamatta yksi Souljackerin kauneimmista hetkistä.
E eli Mark Oliver Everett luo Eelsin albumeilla Grandaddyn ja jokusen muun amerikkalaisen rockin modernisteihin luettavan bändin lailla omasta omituisesta maailmastaan sikiävää musiikkia. Souljacker huolestuttaa, ravistelee ja rauhoittaa niin vakuuttavasti, että kyseessä täytyy olla yksi kuluvan vuoden suurista rocklevyistä.