Pian jo pitkästyttävässä määrin mystifioidusta Pori-skenestä ilmaantuva Eleanoora Rosenholm on konsepti, jonka tenho on kahdella aiemmalla levyllä perustunut pitkälti vastakohdilla leikittelyyn. Circlestä ja hurjasta määrästä muita kokoonpanoja tutun Mika Rätön paikoin makaabereja ja toisinaan täysin toismaailmallisia sanoja on sovitellut kuulaaseen ja näennäisviattomaan ääneensä Noora Tommila. Tehoa on vielä lisännyt Rätön ja Pasi Salmen luoman musiikin vilpittömän popahtava luonne.
Hyväile minua pimeä tähti tietää tässä mielessä eteenpäinmenoa. Enää ei musiikin pääpaino ole alleviivaavasti hupsussa popissa, vaan referenssejä voi paikantaa niin ambientiin, krautrockiin kuin minimalistiseen teknoonkin. Parhaimmillaan tulokset ovatkin upeita: hurjan monitasoinen Valo kaasumeren hämärässä leijuu liki bladerunnermaisissa tunnelmissa, minkä lisäksi kappaleen terroripelkoa käsittelevä teksti on hienoimpia ja tärkeimpiä hyvään toviin.
Jokin estää silti täydellisen antautumisen Eleanoora Rosenholmille. Kenties se, että itseään sovinnaisuuksien ulkopuolelle positioiva kokoonpano ei kuitenkaan huou parhaiden Fonal-artistien eksentrisyyttä tai toisaalta muiden Rättö & kumppanit -kokoonpanojen puhdistavaa vapautuneisuutta.
