Tanskalainen Ghost Iris suorittaa erittäin muodikasta 2010-luvun progemetallia alavireisillä kitaroilla, synkopoiduilla rytmeillä ja eteerisillä melodioilla – tämä lienee djent-suuntauksen musiikkia puhdasoppisimmillaan. Ghost Irisin kohdalla se on sekä hyvä että huono asia. Bändi on ehtinyt julkaista runsaan kahden vuoden olemassaolonsa aikana kaksi albumia, ja hurja tahti ilmenee persoonattomuutena.
Blind World kuulostaa lähes yhtä hyvältä kuin menestyneimmät kollegansa Periphery ja Monuments, mutta jää rinnanmitalla edellisen hullunrohkeudesta ja jälkimmäisen melodiatajusta. Niin ikään albumin tekninen tuotanto on “vain” aivan hyvää – hieman utuista, läpikotaisin editoitua ja kiltihköä. Vertailuja on hankala välttää, niin genretietoista Ghost Irisin ilmaisu on.
Parempia asioita on silti lueteltavaksi asti: bändin dynamiikantaju on monitasoista ja nyanssit tulevat äänivallin takaakin esiin. Ghost Irisin erinomaisuus on pienissä yksityiskohdissa, riffien kiinnostavuudessa ja laulajan karismassa – tällä yhtyeellä on paljon vilpitöntä lahjakkuutta.