Laulaja James Allan huutaa kuin sumutorvi. Rummut pauhaavat kuin Phil Spectorin muhkeimmissa tuotannoissa. Jotain dramaattista on juuri tapahtunut tai on ainakin tapahtumassa.
Mustiin pukeutuvan Glasvegasin ilmaisussa sekoittuvat varhaisen The Jesus And Mary Chainin makea soundi, varhaisen Oasiksen pidättelemätön kiihko ja nuoren Billy Braggin sydämellisyys. Ikiomaa ovat harvinaisen koskettavat tekstit sekä innostus, joka nostaa korkealle. Voi kunpa saisin joskus seisoa Glasgow’n Barrowlandsin yleisössä huutamassa Geraldinen uskomattoman lohduttavan kertosäkeen rivejä: ”I’ll be the angel on your shoulder/my name is Geraldine/I’m your social worker!”
Glasgow’n kovilta kulmilta tuleva rockbändi kertoo siitä elämästä, mitä on nähnyt ympärillään. Daddy’s Gone kuvaa pienen pojan kaipausta harvinaisen koskettavasti ja Stabbedin aiheena on vaarallinen kohtaaminen The Baltic Fleet -jengin kanssa. Jälkimmäisen taustalla ei kuulla muuta kuin kovasti The Shangri-Lasin Past, Present And Futurea muistuttavaa pianoa. Detaljitkin ovat siis hallussa.
Parhaimmillaan Glasvegasin hurmahenkinen albumi on todella vaikuttava kokemus. Siinä yhdistävät juuri ne asiat, joista unohtumattomat debyytit on tehty: itsevarmuus, tyylitaju, tunnistettava soundi ja välittömästi iskevät biisit. Tällaisen levyn jälkeen ei voi tehdä muuta kuin vielä paremman tai hajota.
