GREEN DAY: ¡Uno!

GREEN DAY
¡Uno!
Reprise

Green Dayn arvioiminen on hieman sama asia kuin yrittäisi analysoida makaronilaatikkoa ruokana. Arkinen ja paikkansa varmasti täyttävä, mutta harvoin ihmeellisiä makuelämyksiä tarjoava kattaus, johon eksoottiset ainesosat eivät kerta kaikkiaan sovi. Lähimmäksi gourmet-linjaa Green Day pääsi massiivisen menestyneellä The American Idiot-levyllä (2004), joka tulevaisuudessa tullaan nostamaan yhdeksi aikamme kanonisoiduista rock-klassikoista.

Se, että vihreätukkaisista, yksinkertaista punkpaahtoa veivaavista räkä­nokista kasvoi muutamassa vuodessa arvostettu ja vaikutusvaltainen yhtye, kertoo omaa kieltänsä siitä, miten arvaamatonta ja sattumanvaraista touhua rockbisnes loppujen lopuksi on. Jos joku olisi kehdannut minulle vuosituhannen vaihteessa ehdotella, että vuonna 2012 Green Day on areenoja täyttävä ja ylipäätänsä kiinnostava yhtye, olisin varmasti lupautunut syömään hatullisen paskaa.

Kun Green Day sai uhkaavan laskusuuntansa käännettyä, ei se ole juurikaan lähtenyt kurssiaan muuttamaan. Se on vain vienyt sointiaan koko ajan suureellisempaan suuntaan. Kun tämä tie oli loppuun kuljettu, yhtye teki päätöksen kolmen levyn julkaisemisesta muutaman kuukauden aikana. ¡Uno! on trilogian tehokas avaus, jonka viimeistään varmisti levyn täkynä toiminut Oh Love – yksi Green Dayn uran parhaista kappaleista. Toista yhtä hienoa kappaletta ei levyltä löydy, mutta kokonaisuus on ennen muuta konstailemattoman toimiva – aivan kuten makaronilaatikko.