Hittikimara korkeimman kädestä – Onko Green Day jumalan suosikkiyhtye?

Arvio julkaistu Soundissa 1/2018.
Kirjoittanut: Vilja Vainio.

Arvio

Green Day
Greatest Hits: God's Favorite Band
Reprise

Green Dayn uusi kokoelmalevy kattaa yhtyeen suurimmat hitit ja lähes kaikki studioalbumit. Mukaan mahtuu myös uutta materiaalia: Back In The USA sekä Ordinary World, jossa fiittaa Miranda Lambert.

22 raitaa sisältävä albumi muistuttaa laajuudessaan pikemminkin hakuteosta kuin miellyttävää lukuromaania. Levyn läpikuuntelussa pitääkin olla oikeassa mielentilassa, sillä muuten nopeatahtinen hittikimara väsyttää raa’alla tempollaan jo albumin puolivälissä. Onneksi repivää kokonaisuutta tasapainottamassa ovat esimerkiksi Good Riddance ja Ordinary World.

Albumin nimi tulee yhtyeen esiintymisestä yhdysvaltalaisessa keskusteluohjelmassa, jossa ”jumala” juonsi Green Dayn lavalle suosikkiyhtyeenään. Silti albumin nimen ja kansikuvan uskonnolliset viittaukset tuntuvat hieman irrallisilta, koska kappaleista vain yhden, Welcome To Paradisen, voisi ajatella viittaavan kristinuskoon. Myös se, ettei albumilta löydy kappaletta Jesus Of Suburbia on hämmentävää – sekä albumin ulkoasua että yhtyeen uraa ajatellen.

Suurempia vikoja albumin sisällössä ei kuitenkaan ole. Kappaleet toimivat yhä ja 21 Guns toi muistin kätköistä mieleen jonkin tunnistamattoman, onnellisen palasen nuoruudesta.

Lisää luettavaa