GREEN DAY: Warning

Tiedoksi vaan, että teinipunkin menestystarinoiden kirkkainpaan kastiin kuulunut Green Day toimii yhä aktiivisesti, jos se nyt sattuu jotakuta kiinnostamaan. Reippaalla ja mutkattomalla Dookie -levyllä (1994) Suomessakin valtaisaan sukseeseen noussut kolmikko juhli hetkensä, mutta ikimuistoisinta bändissä taisi sittenkin olla alati väriään vaihtaneet hassut hiustyylit. Musiikilliset eväät ja nuoruuden into kuukahtivat kovin vikkelästi, mutta jollain ilveellä bändi on sinnitellyt hengissä uudelle vuosituhannelle. Kenties Amerikan maalla Green Dayn nimellä saadaan vielä jokunen taala kerättyä ennen vääjäämätöntä Billie Joe Armstrong -sooloa ja Greatest Hits -koostetta. Niin, ja tietysti live-levy seuraavaksi!
Warning on täynnä harmitonta ja ennen kaikkea turhaa keskitien rokkia. Mitään suuntaan tai toiseen stimuloivaa ei levyltä löydy, joka sentään käsittääkseni on musiikin tarkoitus (paitsi tietty Radio Novalla). Jostain kumman syystä edes viime aikoina herkkä ärsytyskynnys ei aktivoidu, joten diagnoosi "tyhjää täynnä" täsmää passelisti. Ainoa pilke levyllä on Jellyfishmäinen (!) Misery-humppa, jonka epävireinen spedeily on kertakäyttöisenä kieltämättä ihan nokkelaa. Väsähtänyttä yleisilmettä eivät kuitenkaan mitkään komedialliset jipot pitkälle vie ja tuntuu kuin äijillä itselläänkään ei oikein tahdo löytyä uskoa tekemisiinsä. Kitarat kaniin ja varhaiseläkeelle.