HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights

HIMin kolmannen albumin ensimmäinen single on nimeltään Pretending. Nimi kertoo paljon niin HIMistä kuin popmusiikista yleensä. Siitähän suurimmassa osassa popmusiikista on kyse, teeskentelystä. Useimpien popmusiikin tekijöiden tarkoituksena on tarjota kuulijoille illuusio, johon he voivat uskoa. Kun se onnistuu, eivät ihmiset ajattele onko esittäjä tosissaan laulaessaan: "This life ain't worth living" tai "We can't go on together/with suspicious minds" tai "Whatever I said/whatever I did/I didn't mean it/I just want you back for good." Ja jos joku niin ajatteleekin, se on merkki siitä, että hän ei pysty antautumaan koko sielullaan ja sydämellään popmusiikin vietäväksi.
Monen ihmisen mielestä HIMin Join Me In Death on aito ja koskettava laulu, joka kertoo juuri minusta ja minun elämästäni. Omasta mielestäni Razorblade Romance -albumin helmi oli sen mystinen ja kaunis päätösraita One Last Time. Yhtä kaikki, HIM on joka tapauksessa onnistunut koskettamaan musiikillaan useampia ihmisiä kuin moni muu suomalainen yhtye. Siihen nähden Deep Shadows And Brilliant Highlights on varsin aneeminen albumi. Levyltä ei nouse esiin hetkiä, joissa yhtyeen parhaat puolet kiteytyvät joksikin enemmäksi kuin osiensa summaksi.
Jotta Join Me In Death -hitti saisi jatkoa, tämän projektin johtoon palkattiin ulkomaisia nimimiehiä, mutta lopulta heidän roolinsa jäi varsin marginaaliseksi. Sekin viestii omalta osaltaan, että kukaan ei oikein tietänyt, mitä levyltä tahdotaan – muuta kuin mahdollisimman paljon menestystä. Onkin aika häkellyttävä huomata, että kaikista tilisiirroista huolimatta levyn isosti läiskyvästä rumpusoundista ja ujeltavasta urkusoundista vastaakin lopulta 80-luvulta asti miksauspöydän nappulat samassa asennossa pitänyt T.T. Oksala. Asiaa ei auta yhtään, että kappaleisiin sopivimpia sovituksia mietittäessä ideasuodin on ollut aika löyhällä. Esimerkiksi Don't Close Your Heartin kertosäkeen Alphaville-kilkutus ja päätösraita Love You Like I Don lopun Black Sabbath -parodia olisivat olleet enemmän paikallaan esimerkiksi Daniel Lioneyen hölmöilylevyllä kuin HIMin uran kannalta kuolemantärkeällä albumilla.
Jo Pretending-singlen kaksi bonusraitaa (Please Don't Let It Gon ja Lose You Tonightin akustiset versiot) saivat pelkäämään pahinta. Albumilla kyseiset kappaleet on saatu naamioitua päällisin puolin ihan toimiviksi perusrockeiksi eli siis tyypillisiksi täyteraidoiksi. Selkeimpiä pettymyksiä ovat The Curen How Beautiful You Are -biisiä lainanneen Gone With Sinin laimea sisarbiisi Close To The Flame ja tahattomaksi komiikaksi sortuva Love You Like I Do -finaali, jonka melodiassa olisi ainesta enempäänkin. Pretending-singlellä Ville Valon laulumaneerit lyövät pahasti yli ja Beautifulin sovitus olisi sekin kaivannut kehittelyä. Nyt se kuulostaa keskeneräiseltä, melkein demolta.
Mitä muuta Deep Shadows And Brilliant Highlights -levyllä sitten on? Sen aloittavassa Salt In Our Wounds -rypistyksessä on alusta 50 sekuntia editoituna ainesta seuraavaksi hittisingleksi ja Heartache Every Momentin sekä Don't Close Your Heartin kertosäkeissä soivat suuret tunteet ja 80-luku niin vahvasti, että ne voivat menestyä Suomen lisäksi Keski-Euroopassa. In Joy And Sorrow -sävelmän haikeus kohoaa aloituskappaleen rehvakkaan ja romanttisen rockauksen ohella levyn parhaaksi hetkeksi.
Kaikkiaan Deep Shadows And Brilliant Highlights ei kuulostaa kovin tarkoituksenmukaiselta seuraajalta Razorblade Romancelle, jos tavoitteena oli ensisijaisesti kasvattaa yhtyeen suosiota Suomen rajojen ulkopuolella. Olisi ollut helvetin kiva lyödä HIMin jätkien takataskuun matkalippu maailman hittilistoille, mutta silloin olisi pitänyt palkata Desmond Childin ja Max Martinin kaltaisia megaluokan hittimaakareita puikkoihin. Ilmeisesti suomalaisessa musiikkiteollisuudessa ei sittenkään olla vielä valmiita isommille pelikentille. Jos HIM sen sijaan haluaa jatkaa uraansa kiertämällä Saksan pikkuklubeja "Join Me In Death -hitin tekijä" -tarra keikkajulisteen kulmassa, niin mitään ei ole hävitty. Saksalaiset ovat nimittäin melkein yhtä merkkiuskollista väkeä kuin suomalaiset.
HIMin kolmas levy on ihanteellista musiikkia tytöille, jotka eivät diggaa musiikista, vaan Ville Valon ulkonäöstä ja hänen tekstiensä dekadentista kuvastosta.