HIMin uuden levyn nimi vie ajatukset bändin esikoiseen, aivan kuin yhtye haluaisi otsikolla pohtia syvällisiä tummasävyisten melodioiden ja lähes laahaavien riffien saattelemana. Mutta HIM ei paljon katsele taakseen, se olisi pitänyt heti arvata.
Pääsääntöisesti rakkausteema tuottaa parasta jälkeä juuri silloin, kun kysymys on rakkauden kadottamisesta eikä löytymisestä. Yleensä rakkausteemaan uppoutuessaan Ville Valokin on tarponut syvissä vesissä ja löytänyt luovuutensa innoituksen juuri sieltä raadollisemmalta puolelta, joka on tavannut tuottaa vahvaa materiaalia. Toki rakkauden filosofiaan kuuluu ilokin, hyvän olon tunne ja euforisuus, ja nämä erityisesti kumpuavat esiin uuden levyn materiaalista.
HIM puhaltaa heti In venere veritas -avausraidalla Venus Doom -levyn (2007) tumman äänimaiseman pois ja antaa tilaa selvästi lohdullisemmille ajatuksille. Musiikin ja tekstin välillä kytee ristiriidan aineksia, sillä sanoituksissa rakkaus ei näyttäydykään aina niin auvoisena olotilana, vaikka sävellykset antaisivatkin muuta ymmärtää. Onko nyt kyse siitä, että Valo pureutuu teemansa kompleksisuuteen rekonstruoimalla elävän elämän kulisseja? Jos näin on, mies osuu naulan kantaan ja pystyy siirtämään mallinsa koko levylle.
Screamworks on näennäisesti helppo, siisti ja auvoinen kokemus. Silti kappaleiden ytimessä piileksii kuohuttaviakin tunteita, jotka Valo käärii sävellyksillään pinnaltaan kauniiksi paketeiksi. Siten kaikki näyttäytyy ulospäin sievältä, mutta todellisuudessa naamioiden takaa löytyy repiviä tunteita.
Screamworksin ja Venus Doomin erot ovat suuremmat kuin millään bändin peräkkäin ilmestyneellä levyllä ehkä debyyttiä Greatest Love Songs, Vol. 666 (1997) ja sen seuraajaa Razorblade Romance (1999) lukuun ottamatta. Tämä kannattaa ottaa yhtyeen monipuolisuutena. Uudella levyllä Ville Valo osoittaa erinomaisuutensa säveltäjänä, sillä niin negatiivinen arvovaraus kuin ”hitti”-sanaan sisältyykin, niitä uudella levyllä riittää ilman, että kappaleiden arvokkuus kärsisi.
Vaikuttavimmillaan HIM on silloin, kun se lataa rankemmalla kädellä. Silti Disarm Me (With Your Loneliness) -tyyppiseen hempeilyynkin on helppo heittäytyä mukaan, vaikka aluksi lievä imelyys arveluttaakin. Levyn parasta antia ovat veikeän kitarariffin omaava Heartkiller sekä tummasävyisin ja uhkaavan intron tarjoileva Ode To Solitude.
Screamworks asettaa esille runsaasti mieleenpainuvia hetkiä ja kokonaisuuskin on taiten koottu. Levy kuulostaa siltä kuin se olisi täsmätuotettu amerikkalaiseen makuun. Vaikka sille perusteet löytyvätkin, suomalaisena nauttisin mieluummin hieman toisenlaisesta äänimaisemasta.