Courtney Love osaa yllättää vielä vanhoilla päivillään. Entisten soittokumppaneiden hämmästykseksi Love julkaisee toisen soololevynsä pokkana Holen nimellä, vaikka bändin kantava voima oli aina sen toinen perustajajäsen Eric Erlandson. Muutenkaan järjenjuoksun perässä on pysyttelemistä, sillä Nobody´s Daughter nivoutuu paljon lähemmin America´s Sweetheart -sooloon (2004) kuin mihinkään Holen albumeista. Lisäksi maineensa patentoineen Loven omaa nimeä luulisi kaupallisemmaksi.
America´s Sweetheartiin uutuus vertautuu siinäkin mielessä, että biisintekijäkumppanina on edelleen Linda Perry, joka kirjoittaa Lovelle iskevää keskitien rockia. Samaa köyttä vetää yhä Loven yksi harvoista uskollisista aisapareista, toinen ysäri-ikoni Billy Corgan.
Levyn paradoksi on sen periaatteellinen henkilökohtaisuus suhteessa lopputulokseen. Maailman kuuluisimmalla rock-leskellä luulisi olevan myrkkyä ja naiivia narttuenergiaa elämänsä loppuun asti. Jo levyn nimi on suora viittaus isän roolistaan julkisesti irrottautuneelle Hank Harrisonille. Musiikki on kuitenkin hengetöntä ja alistunutta. Omaa roolia ruoditaan suurpiirteisesti eikä särmätön radiorock ole omiaan tuomaan Loven katkeruutta millään tavalla esille. Tavaramerkkirääkyminen vaikuttaa pakonomaiselta.
Tällaisena Loven emansipaatio jää hyvin pinnalliseksi. Ihan kuin mimmi olisi jo alistunut roiston osaansa. Letter To God on niin vaivaannuttavaa Pink-filosofiaa, että pahaa tekee.