IAN MOORE: Luminaria

Texasilainen Ian Moore oli 90-luvun alussa Austinin kuumimpia kitaristeja, mutta jo toisella albumillaan (Modernday Folklore) hän näyttäytyi singer/songwriterina kovien kehujen saattelemana. Levy-yhtiöltä tuli kuitenkin kenkää, kun Moore kolmannella levyllään vaihtoi psykedelisempään suuntaan.

Luminaria ilmestyy taas eri merkillä. Sekään ei istu helposti kategorioihin. Jenkeissä sen laulupainotteista meininkiä nimitetään varmaan americanaksi, mutta hunajaisesti venyvän steel-kitaran värjäämä täyteläinen sointi on pop-psykedelinen suorastaan Beatles-hengessä pastisseihin sortumatta. Esimerkiksi Cinnamonia sävyttävät kaukainen trumpetti ja rohkeasti muusta laulusta ärhäkkyydellään poikkeava sellopitoinen väliosa. Rikinkatkuisesti ja akustisesti folk-rockaava Bastards vain korostaa muun levyn ylellisen avaraa pop-sensibiliteettiä. Sir Robert Scott muistuttaa melkein Leo Sayeria mahtavaksi paisuvalla melodiallaan. Moore on kypsä laulaja ja äänessä on presenssiä. Luminariaa ei kuuntele tyhjiin hetkessä.