Jo 1970-luvun alussa Miles Davisin pulkkaan hypännyt John McLaughlin on yksi sähkökitaran historian tasalaatuisimmista artisteista. Ei hänenkään tikkansa aina napakymppiin ole osunut, mutta kenen kymmeniä albumeja julkaisseen muka on?
Jykevä Industrial Zen näyttäisi äkkiä laskien olevan miehen ensimmäinen studiossa äänitetty sähköinen bändilevy peräti yhdeksään vuoteen. Thieves And Poetsin orkestraalisuus, John Coltranen versiointi, Shaktin intialaisuus ja Paco De Lucian sekä Al Di Meolan kanssa harrastettu akustinen sormiakrobatia on siirretty hetkeksi syrjään.
Biisien puolesta Industrial Zen on samaa tasoa ja tyyliä kuin The Promise (1996) tai The Heart Of Things (1997). Seepra ei pääse raidoistaan, eikä McLaughlin Mahavishnu Orchestra -menneisyydestään. Sävelmät sisältävät edelleen hurjaa soolopaahtoa ja indo-arabialaisia mausteita.
McLaughlinin yhtyeeseen juurtunut Dennis Chambers vetää levyllä vain kahdella biiseistä. Vaan ei vollottamista, sillä muulloin rumpalina vuorottelevat Gary Husband ja Vinnie Colaiuta. Ensin mainittu loistaa heti hienolla avaajalla For Jaco.