JUKKA ÄSSÄ: Ihmisten jälkeen

JUKKA ÄSSÄ
Ihmisten jälkeen
GAEA

Jukka Salminen säveltää, laulaa, äänittää, tuottaa ja taiteilee kannet, mutta Jukka Ässä -yhtye on silti aito bändiprojekti. Muusikot ottavat siinä luontevat paikkansa ja jakavat myös sanoitusvastuuta ja siten myös biiseissä kuvailtuja arkisia iloja ja intiimejäkin mietelmiä. Kappaleista viidessä on Reginan Iisa Pykärin lyriikat, Anna Puu vierailee kahdessa kollektiivisanoituksessa. Salminen ottaa aiheet persoonallisesti haltuun, kertoo annetut tarinat omalla laulajan äänenpainoillaan ja notkeasti varioiduilla popsävellyksillään.

Trubaduurina hän on vakaasti combonsa keskipisteessä, mutta bändin soitto koostuu paljon peruskomppia rikkaammista, laulajan kanssa juttelevista pienistä vinjeteistä, kuten kitaran sointuiskuista ja riffivälikkeistä tai koskettimien velmuista kuvioista. Ihmisten jälkeen -albumin kokonaiskuva on yhdenmukaisen inhimillinen ja aikuinen siinä mielessä, että Jukka Ässä tietää, mitä rockilta ja popilta haluaa, ja mitä ne voivat antaa, kun musiikinteossa on jätetty harrastelut jo taakse.

Voisitko avata uuden levyn kuvaustasi ”meno ei ole rokimpaa, mutta se on rouheampaa”? Kitarahöystöjen ja rytminkin terhennyksen huomaa, mutta oliko laulunteossa ja teemoissa myös samaa rouheutta?

– Uusia biisejä tehdessä meillä oli edellisen levyn keikkoja paljon alla ja tuntui siltä, että bändimme oli niin hyvässä vireessä, että vaivaton oma livesoundi tuntui myös hyvältä idealta yrittää taltioida. Edellinen levy oli tarkoituksellisesti pehmeä pop-levy, mutta nyt halusin saada mukaan monipuolisempia sävyjä. Tekstillisesti myös levyllä on ”rouheampia” biisejä. Dad-pop ja perhekeskeisyys oli edellisen levyn eräs teema, nyt lähdettiin kauemmaksi omalta pihalta.

Miten vertailisit bändeissä soittamista ja konsertteja niihin soolokeikkoihin, joilla sinua myös näkee. Ilmeisesti kumpikin tapa työstää ja esittää lauluja on hyvin luontevaa ja mieluistakin?

– Molemmat ovat tosiaan mieluisia tapoja esittää musiikkia, eikä kumpaakaan voi nostaa toisen edelle. Nyt olen kuitenkin tietoisesti panostanut paljon enemmän bändisoittoon ja sitä toivonkin tulevaisuudessa olevan enemmän. Olemme kaikki hyviä kavereita keskenämme bändissä, joten jokainen reissu on aina meidän oma pieni luokkaretkemme. Juomarider on tietenkin soolona isompi, kun siitä ei tarvitse jakaa muille… Toisaalta kukaan ei enää tällä iällä lähde kuskiksi reissuille, joten sekin vesittää edellä mainitun edun…

Se muusikoiden ja aktiivien yhteisö, jossa olet Tampereella jo pitempään toiminut, kiehtoo monimuotoisuudessaan. Miten kuvailisit niiden musikanttien, bändien, soittomestojen ja levy-yhtiöiden kokonaisuutta ja merkitystä omalle luovuudellesi ja aikaansaannoksillesi?

– Tampere on todella hyvä paikka tehdä musiikkia. Piirit ovat tarpeeksi pienet ja toisia jelpitään vilpittömästi. Kateutta en ole huomannut esiintyvän missään muodossa. Jaetaan treenikämppiä, äänitellään musaa ja järkätään keikkoja toisillemme. Ei ole turhaa tärkeilyä tai nokkimisjärjestystä. Just sillain kun homman pitääkin mennä!

Teksti: ASKO ALANEN