KARANTEENI: Anna palaa, Frank!!

KARANTEENI
Anna palaa, Frank!!
Poko

Karanteeni oli sellaista katujätkäpunkkia 70-luvun lopulla, ei kovin älykästä, mutta parhaimmillaan uhmakasta ja ärhäkkää. Tälle cd:lle on saatu mahtumaan bändin koko tuotanto: lp, neljä sinkkua ja bonuksena Kadun kasvatti, joka on kreditoitu yhtyeelle, vaikka onkin Irwinin biisi. Ajan hammas on kalunnut Karanteenia ja homma kuulostaa nyt vieläkin naiivimmalta kuin silloin. Toki Vihaan John Travoltaa ja Antti hymyilyttävät edelleen ja saavat hyvälle mielelle.

Likaisia enkeleitä, valkoisia sotilaita on kattava leikkaus Loose Prickin kasvutarinaan. Alkaen simppelistä punkista, siirtyen 80-luvun postpunkkiin ja siitä vielä hypnoottisempaan ja popimpaan kamaan. Yhtä biisiä vaille kokonaan levyltä löytyvä Kaupunki-ep on edelleen klassikko – tiukalla asenteella tehty nuorisokuvaus, joka iskee hermoon. Hilse-lp:llä julkaistu Mä en jaksa enää hitaampana ja vieraantuneena potkii kummallisesti, mutta viehättää omaperäisellä otteellaan. Kaikkiaan Loose Prickin tuotanto on kestänyt aikaa paljon Karanteenia paremmin, ja paikoitellen Looset kuulostavat täysin ajattomalta aidolta rokilta. Levy osoittaa, että Kouvolastakin on tullut hyvää musiikkia.

Ypöt (kuvassa) olivat punk-sankareita, riehakkaita poikia Karhulasta. He julkaisivat Suomen ensimmäisen punk-omakustanteen (Energia on A ja O), perustivat Suomen ensimmäisen punkin pienlevymerkin (Karva-levyt) ja etenkin tekivät nipun huippubiisejä. Kaksi ekaa sinkkua olivat soundeiltaan kovin karheita, mutta se energia, joka on A ja O, sekä simppelit, mutta purukumin lailla tarttuvat biisit, korvasivat kaikki puutteet. The Clashin London's Burning kääntyi hauskasti Kotka palaaksi, Mari-seikkailujen ensimmäinen osa oli kakkossinkun A-puolella Mari Pogoaa ja sen B-puoli Mikkitelineestä on puolet minun tekee tästä sinkusta yhden Suomi-punkin kaikkein hienoimmista seiskatuumaisista.

Karva-levyille tehdyltä kokoelmalta on mukaan mahtunut vain kahdeksan raitaa eli aivan kaikkea Ypöjen levytettyä materiaalia julkaisu ei kata. Mari-sinkun jälkeen bändi siirtyi Pokolle. Soundit paranivat ja linja alkoi pikku hiljaa kääntyä popimmaksi. Eka sinkku Me myytiin itsemme oli vielä täyttä asiaa, mutta Halpaa lystiä -lp:lle mahtui jo muutama puolivillainen kappale mukaan. Ypö-levyllä on pituutta 73 minuuttia ja biisejä niinkin hämmentävän paljon kuin 35 – keskimäärin reilut kaksi minuuttia per biisi, juuri kuten punkissa pitääkin. Klassikko mikä klassikko.