KHALI: Khali

KHALI
Khali
LMP

Khali teki debyyttilevynsä neljä vuotta sitten pienelle italialaiselle levymerkille. Nyt bändistä koitetaan rakentaa jonkinasteista progemetallin lippulaivaa saapasvaltioon. Khalin tulevaisuus voi kuitenkin olla niin tai näin, sillä yhtyeen jäseniltä löytyy kytköksiä selvästi tunnetumpaan saman alan yhtyeeseen Time Machineen, mikä on kai jo vaikuttanutkin Khalin toimintaan.

Luultavasti Khali ei ole päällimmäisenä soittajiensa mielissä, sillä bändi kuulostaa jollain tavalla puolivillaiselta ja kovin poissaolevalta. Kyllähän yhtyeen kappaleissa sentään on tyyliä ja viljalti hyviä ajatuksia, mutta musiikin ulospanoon se ei ole sittenkään tainnut juuri jaksaa panostaa.

Khalin kappaleet ovat eräänlaista progemetallin iskelmää, sillä vaikka bändin muusikot ovat selvästi taitavia, tuntuu heille laitetun kireät suitset suuhun, jotta levylle ei päädy liian vaikean kuuloisia yksilösuorituksia. Ilmeisesti periaatteena on ollut tavoittaa mahdollisimman laajat kansanosat, mutta kirves osuu kiveen. Tuskin Khali jaksaa innostaa edes vannoutuneimpia metallifaneja.