LAIBACH: Volk

LAIBACH
Volk
Mute

Laibach on palannut synkemmille vesille, pakkomielteidensä pariin: käsittelyssä ovat nationalismi, kansallisvaltiot ja vastaavat ahdistavat abstraktiot. Se on tervetullut siirto, kuin David Cronenbergin sukeltaminen koneen ja ihmisen rajapintaa repiviin kysymyksiin tai Sampo Hännisen temmeltäminen laamojen ja Anita Hirvosen kaupallisen potentiaalin tantereella.

Volk-levyllä Laibach varioi patrioottisia klassikkoja eri maista. Ajatus abstraktin valtion perustajista tulkitsemassa muiden, itsensä vakavammin ja verisemin ottavien valtioiden propagandaviisuja on herkullinen. Ajoittain se toimii musiikkinakin. Levyn alkukolmikko Germania, America ja Anglia ovat mykistävää tykitystä.

Rossiya on jo liikaa. Pari seuraavaa menevät komiikan puolelle ja toimivat ehkä paremmin livenä, jos näkee mammuttimaisen Milan Frasin urisevan niitä nahkahattu päässä. Yisra’elissa on virkistävä kuulla ”Zion”-sana jonkun muun kuin urpojen hippien käyttämänä. ”A joo joo joo”, niin kuin suomireggaemies sanoisi, paitsi että konteksti onkin särmikkäämpi.

Myös Turkin ja Kiinan kappaleiden sanoitukset ovat mahtavia. Verenhajuista menoa tuo yhteishengen luominen. Lopun Nippon, Slovania, Vaticanae sekä etenkin tyylipuhtaan huvittava NSK toimivat taas musiikkinakin.

Laibachin levyt ovat usein sadan tähden ideoita kolmen tähden toteutuksella. Niin tämäkin.