Pettämistä, yksinäisyyttä, eroja, stalkkaamista, riitoja, kuolemaa ja surua tanssiravintolassa. Tuhlari on menevä poplevy, joka käsittelee vahvasti vaikeita asioita aikuisen naisen elämässä ja joka kirvoittaa kohderyhmässään “tää on just niinku mun elämästä!” -huudahduksia ja itkun tirahduksia. Epäilemättä kuumaa kamaa Kaija Koon musiikin ystävien keskuudessa.
Aloitusraita Onnellinen kasaa odotuksia hieman jopa Kemopetrolin suunnasta, mutta ensimmäisen kertosäkeen jälkeen alkava, parhaat päivänsä nähnyt biittikimara rikkoo leijailevan tunnelman. Verkkaisempana kappaleena se olisi ollut kaunista kuunneltavaa – olen aina pitänyt Närhen pehmeästä äänestä – mutta diskoilusta ja sanoituksesta tulee mieleen menetettyä nuoruuttaan ja onnettomuuttaan pois huutava ja tanssiva nainen.
Sama fiilis hallitsee koko levyä. Vuosikymmeniä naimisissa olleesta vanhusparista kertova 1945 on yllättävä irtiotto, niin teemaltaan kuin olomuodoltaankin. Edukseen erottuu myös Joka päivä uudelleen, Candi Statonin You Got The Lovea muistuttava triphoppailu. Sanoma onkin sitten esikuvaansa lohduttomampi.
Levyn loputtua olo on lannistunut. Mistään ei ikinä tule mitään ja elämäni menee pilalle. Varmasti myös kuolen yksin. Miksi kukaan ei kertonut, että naisen elämä on näin surkeaa?
