LAURA NÄRHI: Suuri sydän

Arvio julkaistu Soundissa 8/2010.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

Kemopetrolista tutun Laura Närhen sooloesikoinen jättää sellaisen mielimaiseman, että vielä parempaankin olisi ollut eväitä ja rahkeita.

Arvio

LAURA NÄRHI
Suuri sydän
Warner Music

Kemopetrolista tutun Laura Närhen sooloesikoinen jättää sellaisen mielimaiseman, että vielä parempaankin olisi ollut eväitä ja rahkeita. Tuottaja Matti Mikkolan pääosin säveltämässä kappaleistossa on tenhoa, ja – liekö sitten tuotanto- ja sävellystukea tarjonneen DJPP:n ansiosta levyn äänikuva on miellyttävän monipuolinen ja jopa vasemman laidan jippoja kaihtamaton.

Tämä on totta -singlen alun ytimessä kuplii tyylikäs elektrotisle. Sitä seuraava Salaa yksinäinen nainen tarjoaa niin ikään piristävää retrosynasointien tilkettä ja rumpukoneiden puhinaa. Julma valo on puolestaan häpeilemättömän pöyhkeää diskoteekkimusiikkia.

Menojalkaa kutkuttavaa elektronista otetta on kuitenkin paikoin kompensoitu iskelmällisellä, kenties jopa radioystävälliseksi tarkoitetulla taantumuksella, jota edustavat muun muassa Mä annan sut pois -kappaleen sietämättömäksi kasvavat jousivallit. Ikään kuin jarrupoljinta olisi painettu varmuuden vuoksi.

Lisää luettavaa